keskiviikkona, heinäkuuta 25, 2012

Olen otettu

Olen hämmentynyt ja erittäin otettu. Minulle uusi tuttavuus Cision listasi Suomen TOP10 puutarhablogit ja kukas se siellä kärjessä keikkuu - Voikukkapeltopa hyvinkin. Hassua... Onhan puutarha toki vahvasti esillä blogissani, mutta se nyt on vain aihe muiden joukossa enkä koe itseäni taitojeni ja kokemukseni puolesta miksikään "oikeaksi viherpeukaloksi" ja nyt olen yllättäin puutarhablogit-listan ykkösenä. Huh. Kakkoseksi tuli mielestäni yksi kauneimmista puutarhablogeista (ja oikea sellainen!) Min Eden. Tuplahuh. Rutkasti onnea kuitenkin kaikille listalle päässeille! Tuttuja nimiähän sieltä löytyy. Tästä pääsette listaukseen

Laitetaanpa "voiton" kunniaksi kuvia puutarhasta tältä päivältä :) Ainiin, aloitin tänään kesäloman part 2. Kelikin oli sen mukainen - kuuman kostea. Grrrr :)

Elämänlanka kietoo ympärilleen KAIKEN, mihin vain yltää. On tuolla alla pöytäkin... Viime vuotisen mittavan kasvimaan uudistuksen myötä sain tuon ihanan riesan kuitenkin kuriin ja nyt sallin sen rakennella kauniit köynnöksensä, mutta kasvihuoneeseen sisälle tai viljelylaatikoihini sillä ei ole mitään asiaa.


Pikkuisella mansikkamaallani olisi tulossa kovasti mansikkaa. Vaan ehtivätkö kaikki punastua?


Makeat suupalat sieltä tänään kuitenkin löysin. Keräsin talteen myös rakuunaa, ruohosipulia, persiljaa...


...ja minttua. Sanotaanko, että minttua on nyt enemmän kuin tarpeeksi. Kukaan ei pysty juomaan niin paljon mojitoa kuin mitä näistä mintuista saisi tehtyä (ei edes pehtoori ;)). Ideoita mintun suhteen otetaan ilolla vastaan! Taidan nyt ainakin osasta tehdä viimevuotiseen tapaan minttusiirappia ja sitten ajattelin kuivattaa lehtiä. Tuoreena voisi pakastaa osan. Ja mitähän vielä...?


Punaiset viinimarjat alkaisivat olla poimintaa vailla. Tänä vuonna sato onkin aika huikea. 


Kesäkurpitsoitani sen sijaan vaivaa sama juttu kuin viime vuonna. Ensin näyttävät lähtevän hyvään kasvuun ja sitten hyytyvät ja surkastuvat kesken vauhdin.  En kuitenkaan vielä masennu ja vaivu epätoivoon. Nautin kukista, jotka ovat täytettyina ja paistettuna suurta herkkua. Lisää näitä!


Loppuun vielä pehtoorin uusi leikkikalu. Sillä saa aikaan tällaista jälkeä. 


Rikkakasvien ja soralle kasvaneen nurmikon liekittäminen näillä sateilla on kuulemma hieman aikaa vievää puuhaa... Mutta ei se mitään niin kauan kuin mojitoa riittää :D 


Huomenna kerron teille uutisia... palataan!
SHARE:

35 kommenttia

  1. Upeaa! onneksi olkoon :) voikukkapelto onkin ihana :)

    VastaaPoista
  2. Onnittelut! Hieno blogi ykkösenä! Ja tässäkin postauksessa taas kerran niin kauniita kuvia. :)

    VastaaPoista
  3. Olet ykköspaikan ehdottomasti ansainnut. :)

    Minäki haluun tommosen leikkikalun...

    Mukavaa lomaa.

    VastaaPoista
  4. Vautsi vau ☺☺☺

    Olehan varovainen tuon elämänlankas kanssa, se tuntuu olevan juoni kasvi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vautsi tosiaan, kyllä mun mielestä yks hullu mummu olis sopinu sinne listan kärkeen :)

      OLEN. Se ON todellakin maailman juonein kasvi. Ennen viljelylaatikoita sain tapella (turhaan) sitä vastaan kun se puski kaikkialta esiin ja kietoutui tillien ja persiljoiden ympärille ja ties mihin...

      Poista
    2. Mää mikkään puutarhuri ole :)
      Näin noviisia saa etsii ikä sittenkään löydä....mun potää salaattikin kasvattaa ikkunaludalla kukkapurkissa etten nypi sutä rikkaruohona :DD

      Poista
  5. Tää on kyllä niin ihana blogi! Mahtavaa, että sait tuollaisen huomionosoituksen:) Onnitteluhaleja sinulle SisustEllenistä♥♥♥

    VastaaPoista
  6. Nauti voitosta, olet sen arvoinen!!!
    /kram Nina

    VastaaPoista
  7. Jes, onpa hyvä että sepitin blogikaveruutta Sun kanssa, nyt ku Susta tule kohta ihan oikeesti julkkis :D

    Mutta siis hei, kamoon! Sulla on oikeesti hieno blogi! Mä rakastan Sun kuvia yli kaiken!
    Ja ketä kiinnostaa onko aitosti vanha kunnon hikinen viherpeukalo vai ei. (mun mielestä kyl oot)

    Ethän sitten siirry kokonaan ulos? Mä nimittäin rakastan niitä sisäkuvia yhtä paljon!

    VastaaPoista
  8. Haha.. tajusin nyt mitä menin kirjoittamaan.. Joo, siis Sä et ole se vanha hikinen peukalo :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa en vai!? Ai hitto, mitkä naurut taas sain. KIITOS =D

      Poista
    2. Niin mäkin sain :DD
      Ja sori noi hirrrrrveet kirotusvihreet....mä mittään näekään....

      Poista
  9. Onnittelut! Onhan sinulla niin kaunis blogi, että enpä yhtään ihmettele :)

    Kiva lelu, mäkin voisin tykätä tuollaisesta! Hyvää lomaa!

    VastaaPoista
  10. Onnittelut!! Sinulla on niin kaunis tämä blogisi, etten minäkään yhtään ihmettele ykkössijaa:)

    VastaaPoista
  11. Kuule, et todellakaan ole turhaan ekana..! Onnea tunnustuksesta, mahtavaa kerrassaan. Kirjoittelet monipuolisesti ja kuvat ovat kauniit, siitä tykkään.
    Oikein mukavaa ja aurikoista viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  12. Onnittelut ! Ihana sun blogi onkin, vaikka itse en ole viherpeukalo ensinkään. Mutta kuvia on kiva katsoa ! :)

    VastaaPoista
  13. Vau - ihania kuvia ja onnittelut!! <3

    VastaaPoista
  14. Onnittelut!!!
    Ihana onkin blogisi...on kyllä paikkansa ansainnut!

    VastaaPoista
  15. Wow, onnea!! Blogisi on kyllä sen ansainnut :)

    VastaaPoista
  16. Onnea! Ihan oikeaan osoitteeseen voitto tuli. Juuri tällaista "kotipuutarha"-blogia on kiva lukea, täältä löytyy niin paljon myös muutakin kivaa :)

    VastaaPoista
  17. Onnea ihanalle Voikukkapellolle! Täältä bongasin viime vuonna sen ihanan kuormalavaideankin ja puutarhasi (ja kotisi) ovat just täydelliset!

    VastaaPoista
  18. Onnea ihan hirmusti! :) olet kyllä paikkasi listalla ansainnut <3

    VastaaPoista
  19. Onnea Onnea, listan kärkeen kuulut :)

    VastaaPoista
  20. Isot onnittelut Voikukkapellolle! Vaikka itse olen puutarhahommissa peukalokeskellä kämmentä, niin aina mielenkiinnolla ihastelen kuviasi ja tuunailujasi :) Emme myöskään olleet kuulleet mitään koko Cicionista ennen kuin päädyimme oman blogin kanssa matkailublogien listalle, mutta sittemmin on sitä kautta löytynyt monia kivoja blogeja omille lukulistoille :)
    Vielä onnittelut ansaitusta paikasta ja ihanaa kesän jatkoa! -Milla

    VastaaPoista
  21. Voi miten ihanaa, onnea sinulle roppakaupalla. :)

    VastaaPoista
  22. Hurjasti onnea ja laitanpa kesäkurpitsakukkien ohjetta kun ehdit, täälläkin maistuisi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis laitapa, äh näitä 'äly'vehkeitä...

      Poista
    2. Heh, laitanpa! :) Viime vuonna raapustelin aiheesta näin:
      http://voikukkapelto.blogspot.fi/2011/07/if-you-cant-beat-them-eat-them.html

      Tänä vuonna laitoin täytteeksi ihan vain mozzarellaa ja tuoreita yrttejä (ruohosipulia, persiljaa, rucolaa). Kannattaa googletella ja katsella, minkälaisia reseptejä löytyy!

      Poista
  23. Kiitos ihan mielettömistä, ihanista ja mahtavista kommenteistanne. TE olette parhaita!

    VastaaPoista
  24. Onneksi olkoon myös minun puolestani!

    T. Sari Puumulista

    VastaaPoista
  25. Onnea, olet ehdottomasti palkintosi ansainnut. En tunne ketään yhtä aktiivista kommentteihin vastaajaakaan, joten siitä erityiskiitos :))

    Tuota liekittäjää pääsen ensi viikolla kokeilemaan käytännössä opiskelujen puitteissa, jänskää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos...
      Nyt tuli pieniä paineita vastata vielä ahkerammin, sillä en mielestäni ole mikään kaikkein aktiivisin vastaaja ollut... hih :)

      Tuo meidän pieni liekitin on kyllä hauska vekotin, mutta vaatii hieman kärsivällisyyttä - tai liekki voisi olla isompi ;D

      Poista
    2. Ei todellakaan tarvetta paineisiin, jaksat vastailla meille kaikille erikseen, se on jotain!

      Poista