keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Meikä vs. muovimatto

On tää äitiysloma hienoa aikaa, kun voi lepäillä ja orientoitua pienokaisen tuloon. Jep. Kyllähän mä yritän ja lepään aina tarvittaessa, mutta kun… niin, puuhaa piisaa. Tänään kurvasin paikalliseen sekametelikauppaan, ostin pienen sorkkaraudan ja paketillisen vastasyntyneen vaippoja. Just in case. Kiitos muistutuksesta, Sanna ;D Kurvasin asemalle ja ajattelin kurkata keskipäivän ratoksi odotushuoneen muovimaton alle. Muovimatto lähti niin mukavasti rullalle, että päätin kurkkasta vielä lastulevypahvinkin (vai miksikä sitä oikein kutsutaan) alle.


Yöks...


Levyssä olikin sitten tekemistä. Ja tuhat naulaa. Alta paljastui kuitenkin ihan perus lautalattia. 


Seuraavaksi ohjelmassa on pakkelin laittoa naulan reikiin, pientä hiontaa ja maalauspuuhia. Huomenna taidan pitää kuitenkin remonttivapaan päivän ja keskittyä vaihteeksi pakkailuun. Sitäpaitsi sorkkaraudan kanssa tuttavuutta tehnyt oikea käsi on nyt vähän arka ;)

tiistai 25. syyskuuta 2012

Asemalla

Kukkuu vaan täältä muuttopuuhien keskeltä :) Aivan ensiksi hurjan paljon kiitoksia kaikille teille ihanaisille, jotka jätitte viestiä edelliseen postaukseen ja elätte hengessä mukana. Olette parhaita!

Avaimet uuteen torppaan on saatu ja muutto alkanut. Olen pakkaillut ja purkanut tavaraa, jota pehtoori on selkä vääränä ja hiki päässä kantanut. Nyt todellisuus alkaa valjeta remontinkin suhteen: paljon on tehtävää. Keittiö räjäytetään ihan ensimmäisenä. Suunnitelma on selvä ja toivotaan, että keittiön osalta remontti itsessään on niinkin nopea operaatio kuin vanhojen kalusteiden purku, uusien kalusteiden kasaus ja seinäpintojen fiksaus. Peukut pystyyn, ettei mitään yllättävää tule vastaan :) Vanhan talon ollessa kyseessä, mitäpä veikkaatte... ;D Kun keittiö on käytössä, voimme muuttaa sisään ja sitten on aikaa puuhastella muiden huoneiden kanssa. Totuus kuitenkin on, että puuhaa riittää ja kaikki pinnat joudutaan laittamaan uusiksi.

Tässä muutama ilon aihe asemalta: pönttöuunit (kaksi kappaletta), lippuluukku ja vanhat ikkunat. Onneksi jotain sentään on säilytetty.


Näin se homma etenee. Ennen ja jälkeen kuvia tulossa heti kun päästään hommiin. Moro!

maanantai 17. syyskuuta 2012

Tuuletusta!

Se on totta! Vihdoinkin... Nyt saan tuulettaa :) Pankkiasiat on hoidettu, kaupat kätelty lopullisesti kuntoon, kuumottava heinäkuun lopulta kestänyt odotus kaikkien osalta ohi ja asema virallisesti meidän. Muutto voi alkaa jo ensi viikolla!

Nyt siis alkaa se fyysinen vaihe. Muutto... (yök) Remppa... (kiva). Mitään ei ole vielä pakattu. Paniikki... (no ei nyt sentään). Onhan meillä nyt kuukausi aikaa muuttaa. Tai itse asiassa pehtoorilla on kuukausi aikaa. Jaa miten niin? Noh... niin... Voisin paljastaa teille tässä vaiheessa yhden toisenkin pikkuisen salaisuuden. Arvaatteko jo vai annanko vihjeet? Viiden pisteen vihje: liittyy siihen, että tässä kunnossa ei painavia muuttolaatikoita paljon kannella. Kolmen pisteen vihje: kirppareilta on löytynyt viime aikoina paljon pieniä vaatteita, nalleja ja kirjoja... Yhden pisteen vihje: Tänään alkoi rv 37. Kyllä, meille tulee vauva :)



Mitäs sanotte? Enkö olekin aika hyvin pitänyt salaisuuteni? :) Arvatkaa, olisiko tehnyt mieli toitottaa tästä jo helmikuussa. Sitten päätin, että kerron vähän myöhemmin. Sitten myöhemmin päätin, että kerron, kun jään äitiyslomalle. Sitten kun tuli nämä talokuviot ja kaikki, päätinkin, että kerron vasta, kun taloasiat ovat kunnossa. Meni vähän pitkäksi... Nyt laskettuun aikaan on enää kolme viikkoa. Että kukkuu!

lauantai 15. syyskuuta 2012

Mikä kakku!

Hei kaikki herkkupebat! Nyt tulee sellaisen omenapiirakan ohje että oksat pois. Tästä tuli kerralla meidän perheen Makean Ystävät ry:n suosikki. Ohjeen näin ihanaisessa Kanelia ja kardemummaa -blogissa ja pakkohan sitä oli testata. Nimittäin mikään leivonnainen, jossa on kondensoitua maitoa, ei voi olla huono ;)


MAUKAS OMENAPIIRAKKA
24/26 cm irtopohjavuoka

POHJA
100 g voita / margariinia
1 dl sokeria
1 muna
1 tl leivinjauhetta
2 1/2 dl vehnäjauhoja

TÄYTE
3-4 hapokasta omenaa ohuiksi viipaloituina
kanelia
1 prk kondensoitua maitoa
1 prk (150g) creme fraichea
1 muna
1 tl vaniljasokeria

PINNALLE mantelilastuja

1. Vaahdota pehmennyt voi ja sokeri. Sekoita joukkoon muna ja leivinjauhe-jauheseos. Painele taikina voidellun ja korppujauhotetun irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille.

2. Lado kuoritut ja ohueksi viipaloidut omenat taikinapohjan päälle. Ripottele omenoiden päälle kanelia.

3. Sekoita loput täyteainekset keskenään ja kaada pohjan päälle. Ripottele pinnalle mantelilastuja.

4. Paista 175 asteessa uunin alaosassa noin 45 minuuttia. Anna viilentyä ennen tarjoilua.




Mantelilastut kruunaavat makunautinnon ja antavat piirakalle ihanaa rapeutta. Itse en muistanut kuoria omenoita (menivät hyvin kuorineenkin) sekä olosuhteiden pakosta laitoin ranskankerman sijasta kermaviiliä. Mutta siis kaikenkaikkiaan; aivan ihanan makiaa piirakkaa, sanoo hän, ja lähtee kauppaan hakemaan pari purkkia kondensoitua maitoa varastoon... just in case :)
Leppoisaa lauantai-iltaa murut!

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Löytöjä

Hyvä kirppistuuri jatkuu. Viime päivinä on löytynyt kaikenmoista. Aiemmin löytämäni työkalupakki / kantovärkki pääsi hyvin palvelleen "puutarhauran" jälkeen sisätiloihin. Siihen uppoaa näppärästi kaikkea "hyödyllistä"...


Iso pino syviä ja matalia lautasia kolmella eurolla. Ehtaa neuvostoliittolaista tuotantoa. Onko kenelläkään kokemusta / tietoa, voisko näitä ajatella tyrkkäävänsä astianpesukoneeseen...?


Sokerina pohjalla: ihania sisustustavaroita Tarinoita Talosta -blogin kirppikseltä :) Kiitos Kati!

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Callunat sun muut

Skudaa! Aika pirtsakka ja aurinkoinen syyspäivä takana. Vireystaso ei ole ihan parhaimmasta päästä ollut, mutta pikkuisen metsä- ja kirppisreissua sentään tuli tehtyä. Bauhausista oli tarkoitus hakea variksenmarjoja ja hopealankoja, kun niitä mainostivat. Tykästyin kuitenkin näihin valkoisilla kukilla oleviin callunoihin, tuttavallisesti kanerviin. Ovat jotenkin kauniin sammalmaisia, eivät ollenkaan semmoisia perinteisiä kanervia, joita en kauheasti koskaan ole fanittanut :)


Peltinen Hangon keksin ruusupurkki tuli perjantaina kirpparilla vastaan. Vähän sen kanteen on raaputettu epämääräisiä kirjaimia, mutta muuten hyväkuntoinen ja hintansa väärtti - 5 euroo. Näistä pyydetään välillä ihan pimeitä hintoja...



Pimeän hintainen ei myöskään ollut sydäntarjotin. Euron. Yksi skrubu siinäkin on, mutta sehän ei meikäläistä haittaa ollenkaan. Se sen sijaan haittaa, että rakastamiani tatteja on tänä vuonna ollut TOSI vähän. Pakkaseen en ole saanut yhtään. Nämäkin menevät saman tien käyttöön - tattirisoton tekoon siis!


Viimeisiä kasvimaan väripilkkuja keräilin talteen. Yöt alkavat olla sen verran kylmiä, että vilustumisvaara olisi näillä ollut tiedossa.


Oikein mukavata sunnuntai-illan jatkoa ja alkavaa viikkoa kaikille tänne kurkkiville!
Toivotellaan samalla myös uudet lukijat tervetulleiksi - tervetuloa =)

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Pallot

Mähän en periaatteessa tällä hetkellä sisusta, mutta päätin kuitenkin ihan vähän testata, miten kuistilla tämän kesän roikkuneet valot sopisivat kartan reunalle. En tiiä... roikkukoon nyt tuossa muutaman päivän :)




Jotta näin.

maanantai 3. syyskuuta 2012

Syksy!

Hyvää alkanutta syksyä, lempivuodenaikaani! Rakastan syksyn tuoksua ja tunnelmaa, ilmojen viilenemistä, sitä kun sienimetsässä rämpimisen jälkeen voi sytyttää kynttilät ja laittaa tulet uuniin. Tämä syksy on vähän erilainen. Talo löysi uudet asukkaat! Fiilis on todella hyvä, mutta odottava, innostunut ja ehkä aavistuksen vielä levoton. En uskalla tuulettaa ennen kuin myyjän ja ostajan pankit ovat sanoneet käsipäivää ja antaneet "siunauksensa" :) Paljon tekemistä onkin sitten edessä ja alkaa se rankin vaihe: pakkailu ja MUUTTAMINEN. No ehkä siitä selvitään :) Sisustusrintamalla on luonnollisista syistä hiljaista, kun katse on tulevassa ja ainoat sisustussuunnitelmat tällä hetkellä koskevat lähinnä muuttolaatikoiden väriä :)


Omenat ja päärynät ovat meillä vielä kovin raakoja. Päärynöitä noukin kokeeksi muutaman, josko kypsyisivät tuossa laarissa ja pääsisin testaamaan maun. Sipulisato ei ollut tänä vuonna häävi. Osa sipuleista ei kasvanut juuri istukassipulia suuremmaksi.


Chili, jonka lajiketta en tiedä, on tehnyt paljon pieniä palkoja. Yrttejä olen ottanut säännöllisesti talteen talven varalle.


Tämmöiset nopeat (puutarha)kuulumiset tällä kertaa. Toivottavasti ensi kerralla voin jo tuulettaa ja kertoa teille lisää uutisia. Voikaahan hyvin!


Ai niin, meinasin ihan unohtaa tämän kivan tunnustuksen, jonka sain "Saa kurkistaa" -blogista.
Kiitos Minttu! <3


Säännöt tunnustukseen ovat seuraavat:
1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen
2. Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi Post it -lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it -lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

Tämähän sopi minulle kuin nenä päähän, kun ei tarvinnut keksiä vastauksia kysymyksiin tai tehdä jotain muuta aivokapasiteetin käyttöä vaativaa... ;)

Annan tämän tunnustuksen ilomielin eteenpäin. Kaikki lukemani blogit sen toki ansaitevat, tällä kertaa nimeän seuraavat:

Pikkutalon elämää - kestosuosikki ja hengenheimolainen Turuust :)
Suvikumpu - upeita kuvia, kivoja kisuja, puutarhatunnelmaa ja käsitöitä
hyvää&kaunista - parhaat ja hauskimmat jutut!
Koivukujan varrella - pohojoista kauneutta :)
~ villa tölli ~ - Töllin ihana emäntä vaan tarttee tän lapun...