keskiviikkona, tammikuuta 29, 2014

Kukkalähetin tuomisia

Asemapäällikkö poikkesi viime viikolla messumatkalla Düsseldorfissa. Tuomisenaan oli ne perinteiset: kukkia ja luonnonharjoja torilta. Herra itse valikoi kukat. Mukana oli muutama hyasintti, valkoisia helmililjoja, narsisseja, muurikelloja, yksi pieni ruukku lumikelloja, valkoisia kirjopikarililjoja ja talventähtiä. Osa noista piti ihan googlettaa, kun ovat niin alkutekijöissään eikä mulla ollut hajuakaan, mitä mahtavat olla. Onneksi oli nimikyltit mukana ;)

Tällä kertaa herra käytti kukkien suhteen ihan omaa päätäntävaltaansa. En määrännyt tuotavaksi mitään tiettyä. Perunanarsissit ja krookukset puuttuivat lastista, joten ehkä neuvon ensi kerralla, että niitäkin voi katsella sillä silmällä. Mutta onhan se nyt hyvin kaiken kaikkiaan, kun mies raahaa matkalaukussaan kaikenmaailman sipulikukkia pitkin Eurooppaa ;) Killepitschin lisäksi...




Aloitin vanhojen messinkisten verhotankojen metsästysoperaation. Ihka ensimmäinen odottaisi nyt noutoa Matkahuollossa. Toivottavasti ehdin sen huomenna hakemaan. Huom. minulle saa tarjota vanhoja messinkiverhotankoja kiinnikkeineen, nuppeineen, renkaineen ja nippeleineen (ja mitä näitä nyt onkaan...), jos jollakulla sattuu vaikka semmoisia pyörimään nurkissa ylimääräisenä - tai on edes tietoa, mistä niitä voisi saada. Kiitos :)
SHARE:

22 kommenttia

  1. Tuliaiset on niin kivoja:) Itsekin sain juuri miehen(ja vähän niitä tuliaisia) reilun kahden viikon työmatkalta takaisin kotiin...Ja hyvään aikaan tulikin; meidän talo siirtyy loppuviikosta maalämpöön ja sanoo hyvästit niin öljykattilalle kuin -säiliöllekin!(Jee, lisää asumisneliöitä!) Meidän kellarista on raivauksen aikana löytynyt vaikka mitä mutta ei verhotankoja; parit pimentävät rullaverhot kyllä oli...itse haeskelen tuollaista ihanaa lokerikkoa mikä teillä on maapallon alla! Onko se joku sairaalan vanha?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei muuten juuri harrasteta tulijaisisia (vaikka tosi kivoja ovatkin!), mutta tuolta DD:n torilta "pitää" aina tuoda kukkia ;D Tärkeintähän on, että saa sen oman kullan takaisin kotiin. Meilläkin tarvittiin jo puun- ja pelletinkantajaa, hehe ;D)
      Kyllä, peltilaatikosto on vanha potilasarkisto lääkärikeskuksesta.

      Poista
  2. Ihana tuo valkoinen mikälieonkaankukka !
    Mä niin kaipaisin jo jotain elävää seuraa - kukan muodossa siis :) - mutta ei tänne kaaokseen kannata mitään hommata, joka taso täynnä mitä lie rojua. Eli voiton puolella, kaikki kaapit on tyhjät ja pesty, jeeee!!
    Mutta kyllä mä kukkakauppaan...ihan pian.... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siinä on valkoinen muurikello ja jotain muuta isompikukkaista valkoista samassa purkissa. Se jäi mainitsematta, kun en tiennyt mikä on... ;)
      Eihän sitä kukkia tosiaan ihan muuton keskelle viitsi hommata, mutta KOHTA, aivan pian saat elävää seuraa! Hurraa!

      Poista
  3. Mä en niin kukista. En valitettavasti saa pidettyä hengissä mitään laatua :D Tai sellaisia maljakkoon laitettavia kyllä huolisin, jos mies joskus toisi.

    Mä täällä huokailen näiden kuvien kanssa. Teillä on niin kaunis koti. Upeesti käytetty värejä ja vanhaa. Ja noi puuseinät <3 Mutta mitä on käynyt karttapallolle? Se näyttää oikein hauskalle noin. Onko siitä vaan kartta otettu pinnasta pois?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää kukat on siitä hyvää laatua, että ei tarvi tehdä mitään, ei juuri kastellakaan - kestävät oman aikansa. Tietty jos ihan kunnon puutarhuriksi rupeaa, voi koittaa pitää näitä hengissä (edes jotenkuten) niin kauan, että kevät koittaa ja tällätä ne sitten maahan ;) Koitetaan ;)

      Kiitos kiitos! "Maapallon" tai kuupallon, niin kuin meillä tuota kutsutaan, tarina on se, että se oli tuollainen jo, kun ostin sen joskus kirpparilta. Maapallo ilman maita ;) Silloin ajattelin, että jos sitä olisi tuunaillut tai piirtänyt siihen itse oman maailman, mutta kun se on niin kiva tunnelmalamppu pimeässä, että jäi tuunaamatta.

      Poista
  4. Minäpä olisin onnellinen noista! Kaikki voi laittaa maahan, jahka sen aika tulee ja kukat ilahduttavat sitten seuraavina kesinä. Muurikelloja myydään täälläkin jo, mutta valkoista en ole vielä nähnyt. Perennapenkissä tosin on kaksi. Saa nähdä, onko talven jälkeen. t. Minsti, kukkaintoilija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi kukkaintoilija! =) Juurikin vastasin tuohon Lauran kommenttiin, että nämä voi tosiaan laittaa ulos sitten keväällä. Tosin mulla on vaikeuksia pitää noita lumikelloja hengissä sisällä siihen asti, mutta koitetaan koitetaan... ;)
      Kyllä mä uskon, että ne muurikellot sieltä perennapenkistä keväällä taas putkahtaa! =)

      Poista
  5. Propsit taas päällikölle! Hyvän satsin toi kukkia, toivottavasti Killeä kans yhtä asiantuntevan määrän ettei lopu kesen :)

    Kuule, mulla saattais olla yks viraton messinkitanko. Kaivan viikonloppuna jos ehdin, meille tulee pienehkö päällikönalku hoitoon pe-su eli voipi mennä ens viikolle...Pistän sulle kuvat meiliin ja tarjoat sitten...jos löydän talvikätköistä...en lupaa...siinä on kaikki kilkkeetkin tallella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti ihan käydä kurkkaamassa, että kuinkas monta killee tuolla perähuoneen jääkaapissa luuraa. Yhdellä meinaa päällikkö pärjätä ensi vuoteen... nyt kyllä epäilen, miten käy. Edellinen lasti olikin mitoitettu just vuodeksi ;) No mut joo, eihän sitä nyt työkseen juo. Siemaus silloin tällöin =D

      No hittolainen - kävipäs mäihä, ehkä ;) Laitahan mulle sitten kuvaa tangosta, kun löydät sen. Se mun Matkahuollossa noutoa odotteleva tanko tuli juurikin Turusta, miten sattuikin ;)

      Poista
  6. Toinen samistavara bongattu! Kullertavan nojatuolin lisäksi teillä on samanlainan vanha radio kuin meillä :)

    VastaaPoista
  7. Antiq.fi sivuilla on joskus näitä, mutta taitaa olla sullekin tuttu sivusto. Hietsu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenhan mä tuolla joskus käynyt, mutta en viime aikoina. Kiitti muistutuksesta!

      Poista
  8. Oikein mukavia tuliaisia, varsinkin kun itse olen hamaan tulevaisuuteen sisäkukkapannassa. Tulen sitten aina tänne ihastelemaan kauden kukat ;)

    Olikohan sun ilmoitus, mihin törmäsin tuolla purkutavarakirppiksellä (siellä se varmaan oli...)? Minullakin on hakusessa vanhat verhotangot. Melkein tekisi mieli viedä anoppilasta, ei niitä kukaan siellä kaipaisi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukat ovat kivoja tuliaisia ja niitä meille kyllä mahtuu - vielä ;)
      Joo, siellähän se ilmoitus luuraa. Muutama tanko vielä tarvittaisiin...

      Poista
  9. Minäkin bongasin fb-ilmoituksen :) Onnea etsintään!
    Ja näissä blogeissa varmaan ihaninta on se, että näkee miltä omat mahdolliset ratkaisut voisivat näyttää todellisuudessa. Olen siis kenties purkamassa odotussalin lautarakenteisesta väliseinästä lastulevyt pois ja maalamassa laudat valkeiksi, tää sun postaus on ennenkaikkea rohkaiseva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia!
      Meillä on aika monesta väliseinästä laudat nyt esillä (helppo ja halpa ratkaisu, joka on helposti muutettavissa). Valkoisista lautaseinistä tykkään ihan hirmuisesti, mutta tuon mustan seinän kanssa mietin päivittäin, että mitä sille oikein keksisi... toisaalta tykkään, mutta toisaalta en ihan täysillä ;)

      Poista
  10. Ihania tuliaisia! Eipä tulisi mieheni mieleen tuoda tuollaisia.
    Teillä on niin kaunis koti, upeat kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, mies on tainnut pari kertaa seurata vierestä, kun olen valikoinut kukkia tuolla Düsseldorfin torilla ja ottaa opikseen ;D
      Kiitos paljon!

      Poista
  11. Faaaaack! Mä unohdin kaivaa sitä tankoa! Viikonloppuna... Kuule, kysy jos adalmiinan helmessä on jäljellä ja mihin hintaan. Oon nähny siellä joskus useampiakin...kerro terkkuja meilissä multa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos joskus tässä muistat kaivella ja katsella niin kiva. Mikäs kiire mulla - kärsimättömällä esteetikolla - valmiissa maailmassa :)

      Poista