perjantaina, helmikuuta 21, 2014

Lempi/bloggauspaikka

Nyt menee kuvien puolesta pahasti toiston puolelle, kun samat nurkat ovat taas esittelyssä. Sorit siitä, mutta sain Punaisesta Pihlajasta haasteen näyttää bloggauspaikkani ja Sanoin ja kuv(as)in -blogista pyydettiin vielä kertomaan lempipaikkani kotona, joten ei voi mitään. Kyllähän se niin on, että lempipaikkani täällä blogissa vaan esiintyvät. Remontin alla olevia tai remontoimattomia huoneita ei kauhesti tee mieli vilautella :)



Lempipaikkani kotona on ruokahuoneemme ja sen iso ruokapöytä (jonka ääressä ei ikinä muulloin syödä kuin silloin, kun on vieraita ;)). Useimmiten pöytä on täynnä ärsyttävää roinaa. Siivosin siitä juuri yhden korjauksen alla olevan miesten rannekellon työkalusetteineen, muutamat pienen pojan sukat, nenäliinoja, paristoja, pelikortit... ja ja ja.  Kunpa se olisi aina näin siisti ;) Pöydän ääressä tulee silloin tällöin bloggailtuakin, mutta pääosin bloggailu tapahtuu sohvannurkasta käsin.





Olohuoneen sohvan lisäksi, myös keittiön puusohva on yksi lempipaikkojani. Keittiön pöydän ääressä tulee ainakin lorvailtua koneella, jos ei nyt varsinaisesti bloggailtua. Keittiön pöydällä ja ajatuksissa pyörii suunnitelmat ja visiot "keittiö 2.0:sta". Asemapäällikkö haluaa eristää ulkoseinät, joten laudoitus poistetaan ja samalla vähän organisoidaan ja tuunataan muutenkin keittiötä uuteen uskoon. On se hyvä, että niitä välitilan laattojakaan ei sitten ikinä hommattu. Lastulevy on ihan kaunis ;) Nojoo, taas vahvistui se vanha viisaus, että talossa täytyisi asua vuosi jos toinenkin, ennen kuin tekee mitään isompaa remonttia ;)

Huomasiko joku, että nyt tää on saanut viriteltyä yhden vanhan verhotangon ruokailuhuoneen ikkunalle? Toisenkin löysin kirpparilta ja tänään tein kaupat neljästä. Jes! Alakerran ikkunoihin (ainakin näkyville paikoille) alkaisi sitten olla tangot about kasassa.

Mukavaa viikonloppua!

P.S. Ai niin, koska kyseessä oli haaste, täytyisi se varmaan ojentaa eteenpäin... Olkaa hyvä, vapaasti vaan kiertoon, sanon minä ;)
SHARE:

17 kommenttia

  1. No ei mitään pahoittelua!! Kuvia kauniista kodistanne on ilo katsella..:)

    VastaaPoista
  2. Täytyypä tunnustaa, että en minä ainakaan huomannut :)
    Piti mennä uudestaan katsomaan ja kas, niinpä olikin!!

    Kumma muuten miten nuo lempipaikat muotoutuu, edellisessä asunnossa istuin aina (lue: lojuin) nojatuolissa poikittain, täällä olen koeistunut sen pariin kertaan. Sohva, jossa aiemmin katselin illan myöhäisimmät ohjelmat peiton alla on nyt se missä vietän aikani! Tätä menoahan mä kohta joudun ostamaan uuden sohvan....

    Ja pistele vaan "sanoja nurkkia", teillä on niin paljon kivoja yksityiskohtia, että ei tuota ollenkaan tuskaa katsella :)

    VastaaPoista
  3. Kotoista! Eipä ihme että lempipaikkasi on ruokahuone, vaikuttaa todella viihtyisältä :)

    VastaaPoista
  4. Sinulla on oikein viihtyisät bloggauspaikat :)

    VastaaPoista
  5. Mun puolesta saisit laittaa joka päivä samoja tai lähes samoja kuvia.<3 Kun yleensä ihmiset lukee miljooneja blogeja niin se on aina kiva vaihtelu, mitä sitten että samat nurkat :D Näin mä ajattelen!

    VastaaPoista
  6. Löysin sattumalta blogisi pariin (onneksi!) ja sulla on kyllä ihan mielettömän kauniin näköinen koti. Ilolla katselee ja haaveilee, että ehkä itselläkin sitten joskus... :)

    VastaaPoista
  7. Kaunista kotia on iloa katsella... olipa ne niitä samoja nurkkia... ei haittaa :)

    VastaaPoista
  8. Mieletön. Ihana. Sun kotisi. Nurkkineen!

    VastaaPoista
  9. Kiitos vaan, ihan mielellään katsotaan näitä 'nurkkia';)

    VastaaPoista
  10. teillä on niin viihtyisän näköistä!! :) Ihania yksityiskohtia! Noista kasvi opetustauluista oon niin kade!!

    VastaaPoista
  11. Perkele! Se verhotanko! Sorry ;( Jos vielä needed niin kaivan jostain...

    VastaaPoista
  12. Minulle nämä ovatkin ihan uusia nurkkaa, joten lisää vaan minun puolestani :)

    VastaaPoista
  13. Kyllä tuolla kelpaa blogata, kaunista :)

    VastaaPoista
  14. Nurkissa ei ole mitään vikaa :)

    VastaaPoista
  15. Kylläpä sopii kauniisti yhteen nuo opetustaulut ja oranssi tapetti!

    VastaaPoista