perjantaina, helmikuuta 28, 2014

Pitäisi yhtä sun toista

Päivällä mietin, että pitäisi elvyttää pelargonit henkiin talviuniltaan. Kuivuneista varsista pukkaa jo kovasti uutta kasvustoa. Yhden kukan kannoin alakertaan kuvausta varten. Kerkesin ottaa pari kuvaa - kunnes tuli apuri paikalle. Pikkukaveri on kipeänä jälleen. Kunnon flunssa vaihteeksi :( Pikkuinen oli sohvalla päiväunillaan (äidin villatakin kanssa, josta äiti oli vähän aiemmin näppärästi kiemurrellut vapauteen). Sitten tapahtui yht´äkkinen virkoaminen ja touhuaminen jatkui taas. En voi olla ihmettelemättä, miten jollain voi olla samantien vauhti päällä, vaikka on juuri saanut silmänsä auki. Siinä olisi mullat vaihtuneet pelargoneihin samoin tein, mutta kun huomattiin, että portti oli jäänyt äidiltä auki, käytettiin tilaisuus välittömästi hyväksi ja hilpaistiin yläkertaan hommiin. 

Takatukka pörhöllään "imuroitiin" lattiat, seinät ja ikkunat. Loppupäivä menikin taas tätä touhua seuraillessa. Välillä väsähdettiin ja sammuttiin äidin syliin hetkeksi ja sitten jatkettiin taas… Ja nyt tämän kirjoittaminen on vähän hankalaa, kun tuo hassu kömpi äsken taas äidin kainaloon rohisemaan. 



Sain testattavaksi tuommoisen Huminero-ruukkupussin. Pitäisi päättää, mikä kukka saa moisen kunnian. Lisää ruukkupussista täällä.

Verhotankoja tuli eilen neljä lisää. Ihastuttavia, patinoituneita ja hauskasti erilaisia kaikki. Täydellisiä. Pitäisi varmaan laittaa ne paikoilleen :)



Kiitos kommenteistanne, ihanaiset. Yritän vastailla niihin aina kun ehdin. Vähän jälkijunassa, mutta jossain välissä kuitenkin... Tervetulloo uudet lukijat ja hyvää viikonloppua kaikille. Ja iiks, se on  maaliskuuuuuuu-juhuuu!

SHARE:

27 kommenttia

  1. Pitäisi kuulostaa tutulta. Pitäisi. Pitäisi.

    VastaaPoista
  2. Täälläkin pitäisi vaikka mitä. Ehkä tänään ehtisi jotain. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti viikonloppuna ehdit tekemään kivoja juttuja ja vähän myös niitä pitäisi-juttuja. Vaikkakin pitäisi-jututkin kyllä ovat useimmiten ihan kivoja. Se on vaan se hommaan ryhtyminen... :)

      Poista
  3. Niin pitäisi.Ja parempi oisi hoitaa munkin ne hommat ennen kevättä; sitten ne sisähommat jää taatusti kun kevät paukahtaa ulos...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä... saa nähdä miten meillä taas luovitaan sisä- ja ulkotöiden kanssa. Välillä sitä ja sitten taas tätä ;D

      Poista
  4. NiiI! Tällä hetkellä ois pitäny jo imuroida ja vaikka mitä - ja täällä vaan notkun! :D Pakko kait se ois tarttua imurin varteen..oispa yhtä suuri into päällä, kuin kuvien pikkukaverilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olis se kyllä ihan kiva, kun intoa kaikkeen olisi yhtä paljon kuin pikkukaverilla - ja saisi jotain fiksua myös aikaan... :)

      Poista
  5. Voi pikkuista touhujaa♥ lapset ovat jänniä, vaikka mieten olisi kipeä virtaa riittää silti valtavasti..:)
    Meillä on yksi tuollainen verhotanko...miehen isoäidin peruja..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne jänniä... itse jos olisi moisessa keuhkotaudissa, ei paljon jaksaisi touhuta.
      Nuo vanhat verhotangot ovat kyllä hienoja!

      Poista
  6. Lapsilla on kyllä ehtymättömät energiavarastot,ei voi kuin ihmetellä. :)
    Pikaista paranemista ja hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei voi muuta kuin ihmetellä ;)
      Kiitos paljon! Mukavaa alkanutta viikkoa!

      Poista
  7. Paranemista toivotan minäkin pienelle apulaisellesi.
    Sain muuten sinun blogistasi vinkin Victoria Hotellista ja olimme siellä yhden yön. Todella kiva paikka, kyllä sitä voi suositella muillekin. Blogini postauksessa on kirjoitettu hotellistakin, joten jos haluat, voit poiketa "meillä" Meidän mökissä ja kaupunkikodissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Apulainen voi jo paremmin, vaikka ääni onkin vielä astetta möreämpi :)
      Huippu juttu, kun päädyitte vinkkini kautta Victoriaan.

      Poista
  8. On tuo teidän pieni herra kyl niin söpö! Ja unohda sit se tanko...paitsi jos sulla on kaari-ikkunoita ;( Oli vääntyny enemmän kuin muistinkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos :)
      Ok, mä unohdin jo sen tangon. Ei ole kaari-ikkunoita - ainakaan vielä. Palaan sitten asiaan, jos tulee :)

      Poista
  9. Voi kuinka suloinen pikkuinen apuri sulla ja ihana blogi!
    Komeita verhotankoja olet löytänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, Christina. Kiva kuulla ja lämpimästi tervetuloa tänne meille ;)

      Poista
  10. Ihan samoissa tunnelmissa, pitäis ja pitäis tehdä , opiskella, kirjoittaa...deadlinet pukkaa. Mutta pala kerrallaan, eiks vaan. Mulla myös pelargoniat odottaa mullan vaihtoa, sain sentään nostettua ne jo kylppärin puolelle, hih.

    Iloa iltaasi, Kirsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei oteta ressiä näistä pitäis-hommeleista ;) Arvaa mitä, eilen sain aikaiseksi vaihtaa mullat pelargoneihin ja nipsaistua kuivat oksat pois. Ou jes, yksi homma tehty! =)

      Poista
  11. Paranemisia pikku"miehelle"!! Mut hei mistä sä noi ihanat vanhat verhotangot!!!? Meiltä löytyy varastosta yksi vanha verhotanko,täytyisi pelastaa se ja löytää sille kavereita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkumies kiittää :)
      Aloin metsästää verhotankoja muutaman Facebook-palstan kautta ja samalla tietysti tsekkailin kaikkia muita myyntipalstoja. Nämä löytyivät Purkutavarakirppis-FB-palstan kautta.

      Poista
  12. Tuo pikkuihmisen touhu näyttää niin tutulta! Vaihdapa siinä sitten mitään multia kun tuommoinen pyörii vieressä :) Mä jo odotan kevättä, että voitaisiin pikkutirpan kanssa siirtyä puuhailemaan puutarhaan, niin olisi ehkä vähemmän sisällä siivottavaa ja komennettavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä odotan kesää pienellä kauhulla, että minkälaista vahtimista se sitten onkaan... ettei toinen juoksisi tielle tai junaradalle tai tekisi sitä ja tätä... Viime kesä oli niin helppo, kun tyyppi vaan makasi paikallaan tai hengaili suht tyytyväisenä leikkikehässään ;) Nooh, ehkä näistä selvitään... ;)

      Poista
  13. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista