maanantaina, lokakuuta 26, 2015

Blogipäivä Tampereella

Hei, luvassa kilometripostaus. Toivottavasti jaksatte lukea loppuun asti tai ainakin itseänne kiinnostavat kohdat ;) Palataanpa siis parin viikon takaisiin tunnelmiin Tampereelle, kun liikenteessä oli ihana blogijengimme: Annukka, Bikke, KirsiMervi, Mirah ja Pepi sekä mukaan myöhemmin päivällä / illalla seuraan liittyneet Micu ja Taina.

Mitenkäs muuten sitä ihminen lauantaiaamunsa aloittaisi kuin suklaalla? Ja vieläpä hienolla, aidolla, täyteläisellä ja käsin tehdyllä suklaalla... Pitkällisten suunnittelujen ja viestittelyjen jälkeen kaikki osasivat tulla sovittuun paikkaan sovittuna aikana ja päivä sai lähteä käyntiin. Aamupala olikin minulta jäänyt väliin (niin kuin se aina vähän tuppaa jäämään, kun on muita kiireitä), joten verensokerit saatiin kerralla kohdilleen päivän ensimmäisessä etapissamme Dammenbergin suklaatehtaalla. Monen monituista kertaa olen tehtaan ohi ajellut silloin kun se toimi vielä vanhassa paikassaan Tampereen puolella, mutta ensimmäistä kertaa vierailin nyt oikeassa suklaatehtaassa. Aika unelma työpaikka :) Toimitusjohtaja Marko Iso-Kungas kertoi meille hauskasti suklaan historiasta ja siitä, minkälainen on aito, oikea suklaa. Kuulemma markettien viidenkymmenen sentin levyt eivät ole.



Noh, sanoista tekoihin ja eikun maistelemaan suklaita. Erilaisia makuja: tummia, vaaleita, karpaloisia, appelsiinisia, pähkinäisiä, tryffeleitä ym. olivat tarjottimet ja kulhot väärällään. Niin täyteläisiä ja suklaahimon tyydyttäviä tuotteet kuitenkin olivat, että tarjottimet eivät meidän toimestamme tyhjentyneet kuin murto-osaan. Huh, parhaamme yritimme :) Onneksi saimme mukaamme pienen lahjapussin, jonka antimista saimme nauttia rauhassa kotona. Iso kiitos Dammenberg. Tulemme kaipaamaan tätä aamiaista ;)

www.dammenberg.fi - Varastotie 1, 33880 Lempäälä




Suklaatasting ja shoppailu tehtaan pienessä suklaapuodissa ottivat oman aikansa ja hupsistakeikkaa, olimmekin aikataulusta heti kättelyssä hieman myöhässä. Eipä muuta kuin talla pohjaan ja nokka kohti Tullintoria. Siellä meillä oli sovittuna tapaaminen Dekorossa ja Kaarnalaivassa. Aloin samalla miettiä, että viime kerrasta Tullintorilla on pakko olla aikaa ainakin viisi-kuusi vuotta, jos ei enemmänkin. Sen jälkeen kun olen muuttanut kaupungista maalle, en ole siellä käynyt. Nyt tilanne onneksi korjaantui ja kun jatkossa tiedossa on näin kiva paikka, tulee poikettua varmaan vähän useammin kuin kerran viidessä vuodessa. Onneksi Dekoron ja Kaarnalaivan verkkokaupat palvelevat myös laiskaa maalaista, jos ei se tie vaan kulje Tullintorin kautta. Kiitokset vielä Dekoron Outille, joka oli laittanut meille testattavaksi Nicolas Vahén pestoja ja hilloja patongin ja juustojen kanssa. Oih, ne olivat niin hyviä!! Ja nyt jälkeenpäin tietysti harmittaa, etten niitä ostanut, mutta maha oli vain niin täynnä makeaa, ettei kyennyt ajattelemaan järjellä.

www.dekoro.fi - www.kaarnalaiva.fi






Tullintorilta siirryimme apostolinkyydillä keskustaan Hyvän Tuulen Puotiin. Siellä meidät otettiin iloisesti vastaan skumpalla ja macaronseilla. Kekkonen varasti suurimman huomion, Yankee Candle -valikoima huumasi tuoksullaan ja Methodin puhdistusaineita ja erilaisia käsirasvoja piti testailla ja tuoksutella. Paljon kaunista tavaraa on liike pullollaan ja huomasin, että viime kerrasta pikkuväen tuotteet olivat lisääntyneet. Oiva paikka siis ostaa vaikkapa lahjoja - vink vink.

www.hyvantuulenpuoti.fi




Hyvän Tuulen Puodista kävelimme melkein kulman taakse Tuomiokirkonkadulle, josta meille oli varattu pikkuisesta Armas Kuppilasta pöytä. Vastaanotto oli lämmin ja herkkuja alettiin pienen neuvottelutuokion jälkeen kantamaan pöytään. Tarkoitus oli juoda kahvit ja syödä joku pieni suolapala, mutta hupsistakeikkaa, homma menikin niin, että meille tarjoiltiin täysi brunssi kaikkine siihen kuuluvine osineen. Aikataulu sanoi poks, ja niin sanoivat kohta mahatkin! Herkullista frittataa, lohta saaristolaisleivällä punajuurten ja aurajuuston kera, perunarieskan päälle tehtyä pekonipizzaa salaatin kera, lopuksi vielä amerikkalaista pannukakkua jäätelöllä, marenkeja, itse tehtyjä Wilhelmiina-keksejä... Aivan törkeen hyvää! Ja tosi symppispaikka ja mukava palvelu. Armas Kuppilan taustavoimana toimii sama huippukokkien porukka, joka omistaa myös arvostetun Ravintola C:n Tampereella. Armaksessa noudatetaan samaa eettistä linjaa kuin C:ssä eli satsataan lähiruokaan ja puhtaisiin raaka-aineisiin. Simppeliä ruokaa suurella sydämmellä. Arkisin tarjolla on kotiruokalounas ja viikonloppuisin brunssi. Lounaan jälkeen astuu voimaan katuruokalista. Pientä purtavaa mukavassa miljöössä on siis aina aukioloaikojen puitteissa tarjolla. Ehdottomasti täytyy käydä joku päivä testaamassa kotiruokalounas.

www.armascatering.fi






Kun kuvut oli ravittu ja aikataulusta oltiin erittäin pahasti myöhässä, osa porukkaa lähti käymään Live with me -putiikissa ja osa meni hakemaan autoja parkkihallista. Kuuluin jälkimmäiseen ja se oli mulle ihan ookoo. LWM on minulle vanha tuttu, josta on tullut tehtyä kivoja hankintoja ja osaan siellä poiketa aina tarpeen vaatiessa. Mainittakoon, että sieltähän löytyy aivan mahtava valikoima mm. erilaisia vetimiä.

www.livewithme.fi





Viimeisenä etappinamme oli myöskin vanha tuttu, Olgan Puoti. Sinne on aina niin ihana palata. Olga on niin upea, hauska, sanavalmis ja kertakaikkisen sydämellinen nainen. Saimme taas kerran aivan mahtavan hauskan esittelyn syksyn ja talven uutuuksista pienen purtavan kera ja sen jälkeen kierreltiin ja soviteltiin vaatteita kukin omaan tahtiinsa. Tällä kertaa varsinaista vaatetarvetta ei oikein ollut, joten päädyin ostamaan yhden rennon trikoopaitulin (=tunika? mekko?) ja kultturellit hanskat, jotka Annukka bongasi. Suosittelen Olgan Puotia todella lämpimästi. Vaatteita löytyy yllättävän moneen makuun ja kokoja riittää.

www.facebook.com/Olganpuoti





Armaksen brunssin jälkeen ei todellakaan olisi paljon enää ruokaa tehnyt mieli, mutta minkäs teet. Olimme näppärästi ennakoineet nälkätarpeemme ja tilanneet etukäteen kunnon kasan pizzoja. Joten eihän siinä muu auttanut kuin noukkia pizzat mukaan ja siirtyä niitä iltaemäntämme Tiinan ihastuttavaan kotiin nauttimaan. Kävi kyllä niin, että kotona odottavat miehet saivat hyvän, vähän syödyn pizzatuliaisen. Olipahan jotain kotiin viemisiä heillekin :) Muuten päivän saalis jäi osaltani aika vaatimattomaksi. Tämä siksi, että minulla on nyt meneillään pahemmanlaatuinen tavaraähky. Mielummin hankkiutuisin kaikesta ylimääräisestä eroon, enkä ostaisi mitään uutta. Tosin, tätä paperikassia (ylihintaista rahtipussia, niin kuin isäntä kommentoi) en voinut Dekorossa vastustaa ja sille löysin paikan keittiöstä.

Toivottavasti jaksoit loppuun asti :)
Kiitos kaikille päivässä mukana olleille yrityksille vieraanvaraisuudesta, Pepille hyvistä järjestelyistä ja hermoista sekä tietysti ihanalle porukallemme. Kivaa oli! Vi ses! <3
SHARE:

9 kommenttia

  1. Hyvin tiivistetty :). Vähän niinkuin olis käynyt uudelleen reissussa ja syönyt mahansa täyteen. (Mulla kesti varmaan tiistaihin asti ennenkuin pizza laskeutui. Siihen asti oli ihan ähky, joten varmasti siinä oli rasvaa ja muuta hyödyllistä energiaa riittävästi :)).

    Kultturellit sormikkaat oli kyllä kiva löytö. Ja edullinen. Tulee heti niin vimpan päälle hienostunut olo, kun laittaa ne käteen. Vaikkei niissä mun maalaistumpuissakaan omasta mielestä mitään vikaa ollut. Olgan mielestä senkin edestä...

    PS. Ylihintainen rahtipussi kuulosti melko miesmäiseltä analyysiltä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuten ole tullut vielä niin kultturellia menoa, että olisi noita hansikkaita tarvinnut ;) Ehkäpä viikonloppuna...

      Poista
  2. Kiitos kivan päivän illasta ❤
    Ihanat kuvat, hyvin jaksoi loppuun saakka! ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi. Ihanaa, kun jaksoit tulla Tiinan sohvalle <3

      Poista
  3. Onpas teillä ollut mukava tapaaminen. Kivasti kerroit ja kuvitit tapaamisen.

    VastaaPoista
  4. Voi mitä herkkuja!!! Omnom!
    Oletko tulossa blogigaalaan? Kiva olis nähdä ihan livenäkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omnom! =)
      Olen tulossa päivätapahtumaan. Iltagaalan jätän suosiolla väliin ;) Oletko päivätapahtumassa? Nähdään siellä, jos juu!

      Poista
  5. Huh, tulin ruokaähkyyn ihan lukiessani juttua ja katsellessani kauniita kuvia! Suklaa-aamupala, kelpaisi minullekin :)

    VastaaPoista