tiistaina, heinäkuuta 05, 2016

Pihatunnelmissa

Tänään meille saapui sadetta ja ukkonenkin jyrähteli hieman. Lähipäivienkään sääennusteessa ei taida olla juuri hurraamista. Tähän asti onkin ollut oikein passelia keliä. En tykkää helteestä, joten parinkympin paikkeilla huiteleva keli on minulle mitä parhain. Joinain päivinä (olikohan se viime lauantai vai sunnuntai?) ilma oli jopa niin trooppinen, että uskaltauduin heittämään talviturkin. Elämä on muuten ollut varsin pihavoittoista. On vietetty aikaa patiolla, loimutettu lohta, paistettu muurinpohjalettuja ja tietysti grillattu paljon. Jännä kuinka tuommoinen pihapatio vetää puoleensa ihan eri lailla kuin vaikkapa nurmikolla olevat pöytä ja tuolit. Talon terassikin on jäänyt aivan paitsioon. Noh, se onkin liian kapea ja kuuma :) Patiolla sen sijaan on tilaa hengittää ja tuuli puhaltaa mukavasti. Liialta paahteelta suojaa iso aurinkovarjo. Pitävämpää katosta en ole kaipaillut juuri muuten kuin että joskus olisi kiva jättää tuoleihin pehmusteet ja peitot sun muut paikoilleen. Nyt ne täytyy aina roudata varastoon kastumisen varalta. Niinpä tuoleissamme ei pehmusteita kovin usein nähdäkään. Liian vaivalloista... ;)

Pihallamme on nyt aika kivasti oleskelualueita. Minusta on tärkeää, että on erilaisia paikkoja, joihin voi istahtaa hetkeksi fiilistelemään. Ikivanha Varax-pihakeinu kaivettiin tänä keväänä monen vuoden jälkeen varastosta. Olin tosi iloisesti yllättynyt, kun eri malleihin myydään edelleen pehmusteita ja kattoja. Pehmusteet tulivatkin heti käyttöön, sillä vanhat olivat niin järkyt, mutta katto menettelee vielä, joten en ole raaskinut ottaa uutta kattoa käyttöön. Muuten nuo valkoiset puutarhakalusteet eivät enää yhtään puhuttele, mutta menkööt tuommoisena omana ryhmänään terijoen salavan muodostamassa "lehdossa" ;) 

Mangoldi, jota nyt ensimmäistä kertaa viljelen, kasvaa ihan huikeaa vauhtia! Keräsin pienen saunavihdan kokoisen kimpun tavaraa ja tein mangoldi-vuohenjuusto-broilerilasagnea. Ei ollenkaan pöllömpi tämä mangoldi =) Ideoita ja reseptejä otetaan ilolla vastaan!


Satoa & suloista viikon jatkoa!


SHARE:

4 kommenttia

  1. Lettuja,lohta ja uusia perunoita!Niin kesaiset suomalaiset sapuskat...
    Kesalla Suomessa oleilu siirtyy usein pihalle aina ilmojen salliessa.Meilla Israelissa lamminta riittaa,joten monesti paetaan sita helletta sisatiloihin.Eilen tosin grillasimme ja nautimme lampimasta illasta parvekkeella.
    Kiitos taas ihanista kuvista!

    VastaaPoista
  2. Oi mitä herkkuja teillä on syöty!
    Kauniita kuvia!

    VastaaPoista
  3. Onpa ihanan kesäisiä kuvia ja tunnelmia! Arvaa alkoiko tehdä mieli uusia pottuja ja silliä, letuista puhumattakaan?!

    VastaaPoista