maanantaina, elokuuta 28, 2017

Keittiön maanantaisiivous

Viikko aloitettiin kerrassaan sädehtivässä auringonpaisteessa. Keittiön ovi ja ikkunat auki, raitista ilmaa sisään ja siivoustalkoisiin! Minusta on ihan mahtavaa, jos maanantaiaamun työkuviot sallivat tehdä kodille pienen pikapuunauksen ennen varsinaisia hommia. Viikko saa jotenkin freshimmän startin, kun heivaa keittiön tasoille kertyneet tavarat pois, pyyhkii pölyt, siistii paikat ja korjaa lasten lelut ja ylimääräiset roinat takaisin niille kuuluville paikoilleen. Tunnustan, viimeistä en nyt tehnyt, sillä meillä puhaltavat huoneiden suhteen muutoksen tuulet ja lasten leikkihuone siirretään alakertaan. En siis jaksanut enää kiikuttaa mitään takaisin yläkertaan... ;) Palataan noihin muutoksen tuuliin toivottavasti tässä lähipäivinä. Tällä erää siis kuvia puunatusta keittiöstämme, olkaatten hyvät.







Edelleen tämä pari vuotta sitten valmistunut keittiömme jaksaa miellyttää. Aamuaurinko on ihana - ja toki moni muukin juttu :) Onhan meikäläisen sisustustyyli kohtuullisen runsas ja kuvissa näkyy paljon kaikenlaista, mutta en oikein osaa olla minimalistisempikaan vaikka kuinka haluaisin. Aina silloin tällöin joku laittaa sähköpostia ja kysyy vaneritasoistamme. Yli kahden vuoden käytön jälkeen ne ovat edelleen kuin uudet. Suosittelen siis kaikille vanerifaneille ;)

Kivaa alkanutta viikkoa kaikille!
SHARE:

30 kommenttia

  1. Aina yhtä ihana se on täältäkin päin katseltuna 👌

    VastaaPoista
  2. Aivan mielettömän kodikas keittiö <3

    VastaaPoista
  3. Mä niin tykkään teidän keittiöstä, vaikka runsauden ystävä en olekaan, siis omassa kodissa.

    Onkos muuten noista teidän nahkavetimistä ollut juttua joskus, miten ne on tehty / mistä ne on? Nimim. vinkeistä ilostuva 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Olen yrittänyt vähän karsia, mutta runsasta on edelleen... :D
      Tilasin nahkaremmin metritavarana eBaystä Englannista ja sitten ne pätkittiin sopiviksi suutarilla ja kiinnitettiin tuommoisilla nupikoilla. Nykyäänhän saa valmiitakin nahkavetimiä monesta paikasta eri väreissä, mm. IKEAsta.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. No kiitsa, mutta on teidänkin kompakti kyökki vaan kiva! <3

      Poista
  5. Aina vaan niin kaunis! Mukavaa viikkoa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja oikein mukavaa tätä viikkoa sinne myös ;)

      Poista
  6. Teillä on kyllä niin kaunis keittiö, aina vaan ihastelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos. Onhan tämä aika kiva ja kaunis - aina kun ehtii siivoamaan... ;)

      Poista
  7. Teidän keittiö on täydellinen ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noooh, ei se nyt ihan täydellinen ole =) Pari pientä parannusehdotusta on kyllä mielessä, mutta antaa niiden rauhassa jalostua... ;) Kiitos <3

      Poista
  8. Nämä on niitä juttuja mistä jaksan itsekin ilahtua friikun hommissa aina vaan. Voin siivota jos huvittaa. Voin ottaa nokoset jos huvittaa. Töistä palatessa ei odota tiskivuori vaan aina on vähintään suht siivottu keittiö :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat kyllä ihan parhaita juttuja kotona työskentelemisessä. Pyykki- ja astiavuoret pysyvät tosiaan kohtuullisina, kun koneet pyörivät työn teon lomassa ihan itsekseen :D Vielä kun saisin työpäivään sisällytettyä lenkin ja nokoset, olisi ihan täydellistä :)

      Poista
  9. Teidän keittiö on kyllä omituinen tapaus :). Mutta pelkästään positiivisessa mielessä. Ihan vaan siksi, että itse koitan hankkiutua keittiössä kaikesta mahdollisesta tavarasta eroon ja haluaisin, että olis pelkkiä tyhjiä, siistejä tasoja. Mutta teidän keittiö on ihan justiin päinvastaisesta syystä, kun siellä on niin paljon kaikkea kivaa ja kaunista, jota töllätä. Ja koska siellä on just ihanasti puuta ja muuta luonnonmatskua. Täys kymppi siis <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, onhan tämä tosiaankin aika omituinen tapaus ;) Mulla on tullut myös tuo tasojen tyhjänä pitämisen vimma ja se alkaa jo hieman näkyäkin kuvista (on siellä tyhjääkin ;)). Mutta sitten kun isossa tilassa on niin paljon kaikkea muuta rompetta, hyllyä ja paljon kasveja, tulee aika runsas vaikutelma. Mutta semmoista se on - ja sillä mennään :D Kiitos <3

      Poista
  10. Millä käsittelitte vaneritasot? Meillä tulossa sellaiset kodinhoitohuoneeseen, joten vinkit ovat tervetulleita. :)

    -Seepratalonelämää-

    VastaaPoista
  11. Kaunis ja kodikas keittiö. Kukahan meillä siivoais oikein kunnolla.
    Olen mehustanut mehuja ja sotkua on jokapuolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Ah, mehustaminen on kyllä sotkuista puuhaa, kun siihen oikein rupeaa. Tsemppiä siivoiluihin :)

      Poista
  12. On se hieno. Tykkään erityisesti tuosta kukkahyllystä, se on kuin tehty tuohon kohtaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Olen samaa mieltä Hakolan Riippu-hyllystä, se sopii tuohon ihan tosi kivasti :)

      Poista
  13. Teidän keittiö on kyllä yks mun suosikeista ikinä! Aivan ihana <3

    VastaaPoista
  14. Yks mun suosikkikeittiöistä kautta aikojen <3 Sun keittiökuvia katsoessa mä aina haaveilen keittiöremontista - saarekkeesta etenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, ihana kuulla. Kiitos <3
      Iso saareke on kyllä meillä tosi kiva ja toimiva. Sen ääreen kaikki aina mielellään kokoontuvat :)

      Poista