sunnuntaina, heinäkuuta 17, 2011

Kun inspiraatio iskee

Ei kannata taistella vastaan. Menee vaan ja tekee sen, minkä jaksaa ja mihin päivä riittää.


Lauantaiaamuna klo 07:09 inspiraatio herätti minut ja sanoi, että mitä jos pesisit matot? Hetken täytyi asiaa sulatella ja pohtia, miten se onnistuisi. Taisin pikkutorkutkin siinä miettiessä ottaa ;) Sitten suunnitelma kirkastui. Ei muuta kuin naapurikauppaan nestemäistä mäntysuopaa (tai sen halvempaa korviketta) hakemaan, isot kevytpeitteet pihapientareelle ja matot siihen päälle. Kuurasin juuriharjalla aivan hulluna ja vetelin lopuksi painepesurilla kunnon huuhtelut. Täytyy myöntää, että olipa helppoa ja hauskaa! Ja se mäntysuovan tuoksu. Ai että, se vaan on niin legendaarinen. Melkein kuvittelin olevani mattorannassa mamman kanssa. Tosin silloin me lapset vain uimme, kun mamma pesi mattoja. Mietin, että miten niitä mattoja oikein riitti, kun tuntui, että olimme siellä mattorannassa kesällä AINA! =) 

Onneksi pehtoori kurvasi pihaan urakan päätteeksi, sillä yksin en olisi saanut mattoja hienolle kuivaustelineelleni (=pihakeinun runko ja tuolit). Vähän meinaan painoivat. Pituuttakin kun on jotain 4-5 metriä ;)


No sitten imuroin ja jynssäsin lattiat, pyyhin pölyt ja kuurasin kylppärin. Tarkoitus oli pestä ikkunatkin (joita ei siis lomalla pesty...), mutta sitten menin pehtooria "auttelemaan" kiukaan vaihdossa. Bye bye Narvi, heippa Helo! Nyt on puhkipalaneen kiukaan tilalla uusi - ei mikään pakasta vedetty, vaan huutonetistä ostettu, tietty ;) - ja pitihän sitä vielä testata samana iltana. Ne ikkunat sitten jäivät pesemättä... taas. Seuraavaa inspiraatiota odotellessa ;)

Kirpparilta löytämäni Fazerin laatikko löysi paikkansa tiskipöydältä. Pullot ja purnukat pysyvät kivasti laatikossa järjestyksessä. Mikäli siis siellä pysyvät... Niillä kun on tapana vaellella pitkin tiskipöytää.


Hempeät maustepurkit löytyivät Kylmäkosken Tokmannin ("vanha kansa" ja paikkakuntalaiset tuntevat paikan edelleen nimellä Milleri) kupeessa olevasta Kodin ilo -liikkeestä. Suosittelen, jos joskus osutte kulmille. Liike on valtavan kokoinen, se on joka päivä auki 10-19 ja siellä on sisustuskrääsää ihan joka lähtöön. Lisäksi siellä on semmoinen "löytötori", josta saa tuotteita ihan pikkurahalla. Pehtoorikin innostui haalimaan pari pannua ja liudan erilaisia keittiövälineitä - halvalla kun sai ;)


Pikku hyllykkö löytyi Radiokirppikseltä. Käyn ko. kirpparilla todella harvoin, vaikka se on aivan työpaikkani "vieressä". En oikein tiedä, mikä siihen on syynä. No, viime viikolla kuitenkin lähdin kauppaan hakemaan evästä ja päätin poiketa kirpparille. Sieltä löytyikin tuo hyllykkö, Fazerin laatikko ja taas yksi "iiiihana" kanavatyö (siitä kuva myöhemmin). Vein töihin ostokset, joista yksi pojista kommentoi ihan aidosti hämmästyneenä: "Siis maksoiksää noista jotain?" ja menin sitten sinne kauppaan lounasta hakemaan ;D Paikkaahan mulla ei tolle hyllykölle oikein ole, joten ilahduttakoon toistaiseksi  tuossa keittiön nurkassa työtason päällä.


Nyt kuulkaas siellä paistaa aurinko! Tää hilpasee pihalle ja taitaa pistää oikosekseen pihapetiin. Johan tässä tulikin pari tuntia oltua hereillä ;D Luulen, että tänään on turha odotella inspiraatiota. Minkäänlaista. 
Voikaatteen hyvin!
SHARE:

13 kommenttia

  1. mmm....ihania juttuja...luulenpa haistavani mäntysuovan tuoksun...ihanat nuo sinun matot!

    VastaaPoista
  2. Jisses, mikä tehomimmi olet! Mistä tuollaisen energian saisi, että matot tulisivat puhtaaksi ja huusholli siivottua??? Upeita löytöjä olet tehnyt, kaikkihan ne aina ovat tarpeellisia vai mitä?

    Mukavaa sunnuntaita!

    T.Sari Puumulista

    VastaaPoista
  3. Voi olla, että mä olen ennenkin tajunnut, mutta nyt tajusin taas. Säähän oot siis jossain "täällä" kans!!

    Jösses, sulla on aikamoiset matot! Aika kevyet käsitellä märkinä. :D :D

    Pitäsköhän sitä lähtee ajaan Kylmäkoskelle... tahtoo kans.

    VastaaPoista
  4. No, jopas olet ollut ahkera!

    Kauniit matot.. oikein tuollaiset vanhanaikaiset...☺

    Ja mitä löytöjä...ihania..☺

    VastaaPoista
  5. Olipa ihanan raikas postaus sinulla! Niin kesäinen tunnelma. Ihanaa heinäkuuta!

    VastaaPoista
  6. Hih, älkäätten nyt ignooratko sitä tosiasiaa, että näitä inspiraation puuskia ei kuitenkaan satu kauhean usein!

    Nina: saattaapi olla, että sinne asti kantautuu tämä ihana mäntysuovan tuoksu! =)

    Sari Puumulista: toivottavasti energia tuli vuorostasi sinun luoksesi. Kun johonkin se täältä katosi... ;) Kyllä - jälleen näitä hyötylöytöjä, joita ilman ei voisi elää ;D

    Eve: niin niin, täällähän minä! =) Sun täytyy tehdä semmoinen maakuntaretki esim. joku sunnuntai, että käyt Lempäälässä kirppareilla (Klaffi & Piironki, Uniikkia ja Lempäälän kirppis), Viialan nahkatehtaan kirpparilla ja siitä hurautat sinne Tokmannille. Ja takasin tullessa voit käydä Iiideaparkissa. Si?

    Irmastiina: Matot ovat varmaan aika vanhat. Sain ne sieltä saman tuttavan mökkilöisestä, jonka pihassa kasvaa kevätesikoita ja jättiläisraparperi. Siellä oli iso pino mattoja, joista sain ottaa haluamani. Nuo sieltä bongasin ja kotona vasta ne avattuani huomasin, kuinka pitkät ne olivat. Melkoiset kiitoradat niistä saa eteisestä keittiöön ja keittiöstä ruokahuoneeseen ;D Pestessä oli hauska tutkia, mitä kaikkia vaatteita mattoon on kuteina mennyt...

    Maria: kiitos, ihanaa heinäkuuta sinullekin!

    VastaaPoista
  7. Minä olin myös mattopyykillä viikolla, kyllä oli kanssa melkoisia virityksiä, että sai ne kuivumaan :)

    VastaaPoista
  8. Mattojen pesu on ihanaa! Ja siivousinspiraatio myös, sitten kun se tulee vapaaehtoisesti eikä ole kiire :-) Me ruopattiin 7v tyttömme huone eilen, kaikki kaapit käytiin läpi ja itkua vääntäen saatiin useita pusseja sekä roskaa että paperiroskaa. Se ei ollut niinkään kivaa... Mutta mattojen pesu on ihanaa, ehkäpä siksi mammasikin kävi niin usein :-)

    VastaaPoista
  9. Siis minulle ei ole koskaan tullut mieleenkään, että mattoja voisi pestä ilman mattolaituriakin, kevytpeitteiden päällä. Kiitos tästä vinkistä!! Ja ihanat räsymatot sulla. Räsymatot on parhaat.
    Huippulöytö tuo Fazerin laatikko.

    VastaaPoista
  10. ihanan Fazerin laatikon löysit (anoppisi tapasin tänään kirjoituskurssilla)

    VastaaPoista
  11. Samaa mieltä, mäntysuovan tuoksua ei voita siis mikään!!;D
    Ihana hyllykkö ja varsinkin tuo väri:) Ai, täytyy varmaan poiketa pitkästä aikaa siellä Millerin suunnalla;)
    Voi itsekin hyvin!:)

    VastaaPoista
  12. Maija ja Marsa:
    kyllä mattojen pesu vaan on yllättävän mukavaa hommaa! En sitä aiemmin ole pahemmin harrastellut, mutta jatkossa tulen kyllä harrastamaan useammin - en ehkä ihan niin usein kuin mamma kuitenkaan... ;)

    HyväMieli: ollos hyvä ;) Kevytpeitteet olivat erittäin toimiva ratkaisu (mulla taisi olla pari n. 3x5 metrin palaa).

    Hannele: ööö... Olet varmaan nyt vähän erehtynyt tämän henkilöstä... Minulla kun ei "virallisesti" ole anoppia ja "kokelaskin" taitaa oleskella tällä hetkellä jossain päin Portugalia... =)

    Marge: mäntysuopaa... aah. Täytyy varmaan tehdä siitä joku potpourri, heh =D
    Minustakin hylly oli just ihanan värinen, vanha vihreä. Ottaisin tuon värisiä mööpeleitä lisääkin - siis jos vaan olisi tilaa!

    VastaaPoista
  13. Olet tainnut nukkua hyvänyön unet, kun olet noin virkeänä saanut aikaan vaikka kuinka ja paljon...ja ne ihanat tuoksut mitkä lähtee vastapestyistä matoista..ihanaa!
    Kauniita hyödyllisiä ostoksia, hylly sopii oikein hyvin kauniiden purnukoiden kanssa just tuohon, je!
    Vastasin omaan blogiini sinulle:)

    VastaaPoista