sunnuntaina, toukokuuta 19, 2013

Hortoilua

Kun kerran hortoilemaan alettiin, hortoillaanpa nyt sitten lisää ja testataan vuohenputkea, joka on kuulunut muutaman vuoden "Pitäis joskus kokeilla" -listalle. Keräilin kasan pieniä lehtiä, kiehautin ne ja tein vuohenputki-kinkkupiirakan. Nyt täytyy sanoa, että vau, HYVÄÄ! Oikein hyvää, erittäin miellyttävä uusi tuttavuus. Luulenpa, että harvennan kasvustoja vielä hieman lisää ja laitan vuohenputkea pakkaseenkin. Ja seuraavaksi taidan käydä tallin takana kasvavilla nokkospuskilla. Hortoilu on kivaa - ja ilmaista ;)




Vuohenputki-kinkkupiirakka

1 dl perunasosehiutaleita tai perunasosejauhetta
1 ½ dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
50 g voita
1 dl vettä

täyte:
1 ½ - 2 dl kiehautettuja hienonnettuja vuohenputkia
1 sipuli
n. 100 g kinkkusuikaleita
2 dl kermaa
2 munaa
2 dl juustoraastetta
½ tl suolaa
mustapippuria
sitruunapippuria

Sekoita perunasosehiutaleet, jauhot ja leivinjauhe. Nypi joukkoon pehmeä rasva. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi. Anna taikinan olla hetki kylmässä. Perunasosehiutaleet ja veden voit korvata käyttämällä taikinaan noin 100 g valmista perunasosetta.
Hienonna sipulit ja vuohenputket. Sekoita täytteen kaikki aineet keskenään. Levitä jähmeä perunavoitaikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille (halk. noin 28 cm).
Paista 200 asteessa noin 5 minuuttia. Kaada päälle täyte ja jatka kypsentämistä noin 25 minuuttia.


Aamupäivällä Voiton päiväunien aikaan kohtasin jotenkin absurdin näyn... Eikun hihat heilumaan. 


Sitten sitä herättiin - ja laitettiin ;)


Saas nähdä miten Suomen käy... Ding dong.
SHARE:

18 kommenttia

  1. Näyttää ja kuullostaa herkulliselta, täytyy kokeilla jossain vaiheessa. Ja voikukanlehtiä on kanssa alettava syömään, niitä pukkaa esiin joka puolelta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuohenputki on todella herkullinen! Kannattaa kokeilla! Itse aion kehitellä sille lisää reseptejä :)

      Poista
  2. Wau mitkä koristeelliset sakset :). Terkkuja pienelle hihojen heiluttajalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Sakset ostin joskus vuosia sitten huutokaupasta ja olen pitänyt niitä ihan päivittäisessä käytössä. Hyvät ovat ;)
      Hihojen heiluttaja kiittää ja lähettää myös sinne terkkuja :)

      Poista
  3. Wau, seinästä tulee upea!!
    Millä aineella käsittelit sen?Pinta näyttäää niin hyvältä ja luonnolliselta!Hitto mä haluun kans =D

    Aku on hyvä remppakaveri :) Ja Voitto vielä parempi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti hei! No heh... mä kun kävin tossa paikallisessa palvelevassa väriliikkeessä ja siellä sitten myyjän kanssa käytiin läpi erilaisten puuvahojen yms. mallipaloja, ei mikään tuntunut hyvältä. Myyjä sitten ehdotti Tikkurilan Supi saunavahaa. Seinä on siis käsitelty mustalla SAUNAVAHALLA =D Tosta lippuluukusta oikealle päin oleva osa on kertaallen vedetty ja vasemmalla oleva kiiltävämpi ja tummempi osa on kahteen kertaan vedettyä. Tarkoitus on vetää kahteen kertaan ja sitten vielä hiomapaperilla kuluttaa pintaa sieltä täältä. Testikohta näytti silleesti aika kivalta.

      Aku on hyvä tsemppari! Voitto on välillä ahkerampi ja sitten välillä taas... sanotaanko näin, että keskittyy muihin puuhiin ;)

      Poista
    2. No eikös me sitä saunavahaa mietitty heti alussa =D Sillä mä vedin makkarin arkistokaapin ja tuli niin hyvä! Sitä oli helppo levittää ja kaappi tuoksuu vieläkin jotenkin hyvälle, saunalle ?? :D

      Ihana tulee seinästä!!

      Poista
  4. Nam, nam ja nam! Vuohenputki on mun suosikkini. Oikein odotan keväisin, että pääsen sen kimppuun ja saan napsia suuhun pieniä vauvanuppuja. Huvittaa oikein kuinka kiusallinen puutarhan riesa voikin olla niin herkullinen luontoäidin yrtti, jota saa ihan ilmaiseksi ja ilman kasvattamisen vaivaa. Suosittelen kokeilemaan myös muhennoksiin, salaatteihin ja ihan sellaisenaan :)
    Mahtavan näköinen seinä, ei voi muuta sanoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen iloinen, kun sain vihdoin aikaiseksi kokeilla! Todella herkullista! Ehdottomasti aion lisätä sitä vihreäksi osaksi erilaisia ruokia - ihan pottumuusista lähtien ;)
      Kiitos seinätsempistä. Alkuun tuntui, että oliko musta seinä nyt ihan viisas ratkaisu, mutta mitä enemmän sitä katselee ja kuvittelee oheen valkoiset listat, kivat huonekalut jne. tuntuu ratkaisu oikein hyvältä. Ja vaaleaahan täällä muuten tulee olemaan, joten ihan hauska kontrasti tuosta tulee :)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Voitto lähettää terkkuja <3
      Tuo piiras on kyllä kokeilemisen väärti!

      Poista
  6. Oo onpa kauniit sakset!
    Hei kiitos taas ohjeesta ja arvaappa mitä, juuri eilen puhuimme vuohenputkesta mökillä ja siitä kuinka sitä on pakko maistaa joskus! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Sakset ovat vanha huutokauppalöytö. Tulee aina hyvä mieli niillä saksiessa... ;)
      Minullakin kesti harmittavan pitkän aikaa ennen kuin sain itseäni niskasta kiinni ja kokeilin vuohenputkea. Jos olisin tiennyt, miten hyvänmakuinen "yrtti" on kyseessä, olisin kokeillut jo aiemmin. Nyt täytyy korjata tilanne ja kerätä vuohenputkea talteen pakkaseen.

      Poista
  7. Hei, yhdyn tuon oman tyttäreni kommenttiin tuossa edellä, nimittäin ihanat sakset nuo sähköyhtiön sakset!! Ihanat ovat myös kuvasi ja tuo seinä, wow!!
    Huonostihan siinä Ding Dong-asiassa sitten kävi...
    XX

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia, Päivi.
      Ding dong vaan... siinähän kävi niin kuin siinä yleensä tuppaa käymään. Ei ole Suomella tarpeeksi paljon ja tarpeeksi kivoja naapurimaita... ;D))

      Poista
  8. Ai, toi taitaa olla sitä samaa mitä mä tänään riivin maasta apinan raivolla ☺
    Suoraan kompostiin...että leipoonko pitäis...en mä taida, minen mahu kohta ovista...

    VastaaPoista
  9. Hortoilu on kyllä hyvä harrastus. Ihan liian vähän näitä suomalaisia herkkuja arvostetaan. Itse olen tänä keväänä saanut aikaiseksi vasta nokkoslettuja paistella, mutta onneksi satokausi ei ole lopussa.

    VastaaPoista
  10. Oi miten ihanan näköistä piirakkaa! Luonnosta taitaisi löytyä vaikka mitä herkkuja ruokapöytään, kun vaan osaisi etsiä ne oikeat "rehut" ja tietäisi miten niitä käyttäisi...

    VastaaPoista