torstaina, syyskuuta 11, 2014

Jotain konkreettista

Pieni vilautus tulevasta keittiöstä. Vihdoin jotain konkreettista ja näkyvää kaikkien pohjatöiden, eristysten, sähköjen ym. jälkeen.


Tänä aamuna laatoittaja kurvasi paikalle, eikä siinä sitten kauaa nokka tuhissut, kun laatat oli lätkitty seinään. Aamulla aloitti ja puolen päivän jälkeen oli valmista. Maanantaina vielä hieman viimeistelyä, saumaukset kuntoon ja sitten on yksi seinä valmiina, jee! Kovasti olisi tehnyt mieli laittaa tuota neliölaattaa suoraan riviin (tyyliin teollisuuskeittiö), mutta pelkäsin liikaa ruudukko-efektiä ja päädyin pitkän pohdinnan jälkeen tiililadontaan. Laatoittaja kommentoi, että eipä olekaan sitten ammattikouluaikojen laittanut tuota perusneliötä seinään. Tarkensi kyllä sitten, ettei ainakaan kenenkään kotiin. Heh, no mutta kun "kaikilla" on jo sitä hienoa fasettihiottua tiilenmallista laattaa (josta minäkin haaveilin monta vuotta), halusin olla vähän erilainen ja päädyin tuohon perusneliöön - jolla siis näköjään ammattikouluissakin reenataan. Minä tykkään älyttömästi ja olipahan muuten edulliset laatat! Vaikkei niitä tuolta Lidlistä ostettukaan... ;D 

Ajattelin huomenna suunnata Habitareen. Onko muita menossa?
SHARE:

30 kommenttia

  1. No hieno siitä kyllä tuli ja on tosiaan erilainen kuin kaikilla muilla :)

    VastaaPoista
  2. Oi kun mä niin tykkään kun joku tekee jotain uutta :)
    Iloitsee ihan yhtä paljon kuin omista projekteista. (Jotka nyt näyttää häipyneen mihin lie, mä olen hävyttömän tyytyväinen nykyiseen...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu juu, ne on hyviä piirteitä ihmisessä. Toisen jutuista iloitseminen ja tyytyväisyys omiinsa :)

      Poista
  3. Minäkin olen jo vuosia katsellut tuota perusneliötä. Jos tulis remppa johonkin kohti kotia, missä laattaa tarvitaan, tuota lähtis. Ja laittaisin kyllä ihan neliöiksi, vaikka kyllä tuokin näyttää oikein hienolta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii-in, vähän jäi harmittamaan, kun ei kantti kestänyt siihen suoraan riviin, mutta hienohan se on noinkin ;)

      Poista
  4. On kyl kivannäköinen tiililadonta ja sopii oikeen hyvin teille. :) Jännällä ootan miltä lopputuleman keittiössä näyttää. No ei se voi olla ku kaunista kun se on teidän suunnittelemaa.

    Habitareen ois ollu kiva lähtee, kattellukki jo joidenkin laittamia kuvia ja tulee koko ajan fiilis et nappaan lennon ja tulen paikalle. Olen kuitenkin nyt tänä kesänä reissannut niin paljon ja parin viikon päästä reissaan taas niin taidan jättää suosiolla väliin.. Jos viettäis rauhallisen kotiviikonlopun ja kävisi vain syysmarkkinoilla katsastamassa paikallisten satotarjontaa. Kivaa viikonloppua teille!!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siitä varmaan hyvä tulee sitten joskus kun on tullakseen ;D Viimeksi sanottiin, että valmistuu helmikuussa... sitä ennen luvattiin sentään jouluksi. Tiedä häntä ;)

      Habitaresta voi nauttia hyvin kotisoffalla blogeista - huomattavasti helpompaa ja miellyttävämpää. Kivat viikonloput sinne myös!!

      Poista
  5. Voi että, niin hienolta näyttää jo nyt! Jos meillä tehtäis nyt vasta keittiöremppa, niin haluisin sinne ehdottomasti myös tota valkoista neliölaattaa ja tietty mustalla saumattuna. :)

    VastaaPoista
  6. Tykkään kans, tosi upea eikä tuu joka kodissa vastaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, kyllä tuommoinen koko seinän laatoitus on vaan aika kiva, täytyy sanoa :)

      Poista
  7. Näyttääpä hyvältä! Itsekin tykkään tuosta perusneliölaatasta. Edellisessä kodissa oli kylppäri tehty sillä ja juuri tuolla ladonnalla.

    VastaaPoista
  8. Oooh, tuskin maltan odottaa mitä kaikkee sinne tulekaan!!! Jos meille tehtäis keittiö nyt, minuakin hotsittais tuollainen koko laatoitettu seinä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei tänne mitään ihmeitä ole tulossa... ;)
      Eihän mikään estä aloittamasta uutta kierrosta keittiössä... vitsivitsi :D

      Poista
  9. Tosi hyvännäköinen!
    Meilläkin remppamies ihmetteli kun yläkerran kylppäriin halusin tuota ihan peruslaattaa ruudukkona. Moneen kertaan kysyi olenko ihan varma kun olisi paljon muitakin vaihtoehtoja, eikä edes kalliita... Valkoinen peruslaatta on kaunista ja tuo tiililadonta tekee siitä persoonallisen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, perusneliö ei ehkä osu ihan remppamiesten makuhermoon ;D Kiva kuulla kuitenkin, että moni tuostakin pitää!

      Poista
  10. Ihanan pehmeän näköinen matto tuolla edellisessä postauksessa. :) Ja kauniit laatat, vaikka onkin yksinkertaset. Innolla odotan mitä tuleman pitää. :)

    VastaaPoista
  11. Upee seinä! Mä ihan jännäreissä täällä ootan, että mitä teidän keittiössä tapahtuu seuraavaksi :)

    VastaaPoista
  12. Hyvä perusneliövalinta. HIENO seinä! Ihan mieletöntä. Meillä on fasettihiottua - tykkään kovasti. Mutta seinän pinta-ala on meidän köökissä huomattavasti pienempi.

    VastaaPoista