perjantaina, tammikuuta 16, 2015

Väriteemaan sopivat

Aika harvakseltaan on tullut käytyä kirppareilla viime aikoina. Se, ettei oikein etsi tai tarvitse mitään ja haluaa välttää turhaa ostelua, haittaa harrastusta :) Viime viikolla kuitenkin käväisin nopsaan yhdellä kirpparilla ja vastaan tulivat vastustamattomat kupit aluslautasineen. Mitään järkeähän tämmöisten neljän kupin ja lautasen ostamisessa ei ollut, mutta kun halvalla sai + täydellinen väri, sallin itselleni hairahduksen. Jos jollakulla on ylimääräisenä moisia ruskeita John Tams -kuppeja / lautasia, saa tarjota :)



Aiemmin löysin pari puista pannunalusta, jotka tukevat niin ikään keittiön väriteemaa (musta, valkoinen, ruskea). Ja se pitkulainen pärekori, josta kuvaa en olekaan muistanut ottaa - ai että, just täydellinen. Ennen joulua bongasin muutamat rosteriset sorsakosket. Joulun aikana herkutellessa tuli todettua, että veitset ovat mitä parhaimpia juustoveitsiä! Ja toki erinomaiset voiveitset.

Uuden keittiön suhteen alan olla tulisilla hiilillä. Laatikoiden naamat ovat hyvin pitkälti kuosissa. Maalipinnasta tuli juuri sellainen mitä ajattelinkin - kauniin himmeä ja elävä. Puun syyt näkyvät ihanasti. Rungot ovat nyt työn alla ja uusi (=vanha) jääkaappi laitettiin paikoilleen tällä viikolla. Paljon on vielä tekemättä (sähköjä, laatoitusta, viimeistelyhommia yms.), mutta nyt tohtii ehkä jo sanoa, että voiton puolella ollaan :)

Tältä näytti nykyisessä keittiössä tänään. Pikkukuusista en halua luopua ennen kuin ne itse alkavat olla sitä mieltä, että mentävä on. Ja huomasinpa kuvasta, että onhan sinne hyllynreunalle näköjään yksi yksinäinen tonttukin jäänyt istuksimaan. Seuraavaa joulua odotellessa... ;)



Olisiko se taas hyvän viikonlopun toivotuksen paikka? Olisi. Oikein hyvää! =)
SHARE:

19 kommenttia

  1. Ihana on tuo teidän nykyinenkin köökki, mutta täytyy sanoa, että innolla odotan sen uuden valmistumista :)
    Mutta niin varmaan sinäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. Nyt ollaan jo niin lähellä, että ihan alkaa jänskättää :)

      Poista
  2. Kiva teema sun astioissa. Nuo pikkukuuset ja lehtikuusen oksat näyttää vielä oikein kivoilta tähän aikaan vuodesta. Tekis mieli alkaa kerätä noita Sorsakoskia, mutta mutta... Joku perheessä ei ehkä kaipaa lisää aterimia. Äidillä olis niitä mökillä ihan käyttämättöminä. Ehkäpä joku päivä siis.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Ei mullakaan ollut tarkoitus kerätä Sorsakoskia, mutta en voinut vastustaakaan, kun halavalla sai :) Sitten veitset osoittautuivatkin erinomaisiksi voi- ja juustoveitsiksi. Haarukat sen sijaan soveltuvat esim. noutopöytään tai vastaavaan ottimiksi (kalalle, leikkeleille, juustoille yms.).

      Poista
  3. Minulla on sorsakoskista sormukset ja rannekorut, sekä riipukset..:) taipuvat monee. Kyllä minäkin täällä jo odottelen kuvia uudesta ihanasta keittiöstä , vaikka vanhassakaan ei vikaa ole :) Oikein hyvää viikonloppua sinulle myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, hauska käyttötarkoitus sorsakoskilla :)
      Voih, minäkin odottelen malttamattomana.

      Poista
  4. Katsoin kanssa että ompas kivasti laitettu pieneen tilaan köökin kaikki tarpeellinen! Mulla on kaapin kätköissä noita aterimia.. odottamassa jotain :)? Innolla juu ootellaan uutta köökkiä!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tila on käytetty ja täytetty... vähän liikaakin ;D
      Innolla odotellaan, juu-u :)

      Poista
  5. Hitsi! Minä ostin torista ison läjän sorsakoskia kunnes mies ilmoitti että ei syö niin epämukavilla välineillä joten peruin kaupat :( mitäväliä sillä on jos ne ei suussa tunnu kivalta kunhan näyttää ;) onneksi mukava myyjä ei pahoittanut mieltään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiväthän nuo oikein nykyisiä mukavuusvaatimuksia täytä... ;) Muoto on sen verran erikoinen ja haarukat pikkuruiset, että ymmärrän miestäsi. Muuten niitä voi kyllä hyvin käyttää juurikin voiveitsinä ja ottimina leikkeleille yms.

      Poista
  6. Mulla on noita samoja kuppeja, mutta isompina versioina. Väreinä tuo sama kuin sulla x2, lisäksi tumman ruskeat ja vihreät. :) Monta kertaa olen ajatellut myydä ne, mutta en vaan ole raaskinut... noissa on jotain hämmentävän kivaa. :))

    VastaaPoista
  7. Noita Sorsakoskia oli minun lapsuudessani joka kodissa. Veitsi on hyvä, mutta haarukan mallista en tykkää; ei tunnu luontevalta jotenkin. Kauniit kupit olet löytänyt.

    VastaaPoista
  8. Mummolassa oli nuo aterimet, rakastin niitä. Harmi kun äiti on antanut ne ja kaikkea muuta pois mitä ei itse osannut arvostaa...,

    VastaaPoista
  9. Moi! Erittäin jännä nähdä lopputulos! Meillä on kanssa rempattu just köökkiä ;)
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

    VastaaPoista
  10. Ihanalta näyttää. Löysin blogisi vasta tänään ja olen lukenut antaumuksella. Oli iso yllätys huomata, että kysymys taitaa olla lapsuuskyläni asemasta. Mummolaan ajellessa taidan seuraavan kerran kuikuilla tarkemmin :)

    VastaaPoista
  11. Miten mulla on nyt tääkin mennyt ohi ?? Vissiin siinä samassa kuin koko elämä näköjään nykyään :D

    Arvaa vaan, oliko meillä kotona just noita haarukoita ja veitsiä ja inhosin niitä yli kaiken, kun haarukka oli niin kapea, ettei siinä pysynyt mikään, mutta sittemmin on kyllä pikkuuuuusen alkanut kaduttaa, että tuli nakattua ne suorastaan roskiin (kun seurasivat mua ekaan omaan kotiin). Mutta turha niitä sieltä on enää lähteä etsimään. Ne roskikset on tyhjätty jo parikymmentä vuotta sitten. Moka mikä moka...

    Ja voi että mää sit tykkään tosta musta-valko-ruskea-yhdistelmästä. Niin paras. Ja iloisen vihreä tuoli on kans superi.

    VastaaPoista
  12. Tupsahdin blogiisi erään sähköpostiin tulleen kymmenen blogin listan kautta ;), ja paljon kivaa luettavaa ja katseltavaa täältä löytyykin. Mukavaa alkanutta viikkoa.

    VastaaPoista