maanantaina, syyskuuta 21, 2015

Möllessä


Viime viikko oli kauan kaivattu ja odotettu lomaviikko, joten pakkasimme kimpsut ja kampsut autoon ja ajelimme Tukholman kautta eteläiseen Ruotsiin Mölleen. Möllessä olemme käyneet aiemminkin, tosin siitä on jo kahdeksan vuotta, mutta eipä tuossa viehättävässä pikkukaupungissa mikään ollut juurikaan muuttunut. Ajankohta kun oli tällä kertaa näinkin myöhäinen syksy, oli kaupunki käytännössä kiinni. Yhtenä päivänä osa sataman putiikeista oli auki, kun paikalle körötteli tanskalainen eläkeläisiä kuskaava linjuri. Muuten sai olla hyvin rauhassa ;)







Mainitsemisen arvoisia käyntikohteita on korkealta Kullabergin "huipulta" löytyvä majakka, Kullabergin rinteiltä ja maisemasta erottuva Grand Hotel Mölle ja Mölle Krukmakeri, joka iloksemme oli auki näin turistikauden ulkopuolellakin ja tarjoili maistuvaa lounasta. Sesonkina sataman alue pikkuputiikkeineen on tietysti viehättävä paikka kuljeksia.

Grand Hotel Möllen keittiö ja aamiaishuone oli aika kiva ;) Yövyimme ystävien luona, mutta yhtenä iltana kävimme hotellilla syömässä.


Mölle Krukmakeri oli tosi symppis niin sisustukseltaan kuin ihmisiltään. Loput kuvat sieltä.


Ei jaksettu mennä käymään Tanskan puolella, vaikka lähellä oltiinkin. Helsingborgissa sen sijaan pyörähdettiin yhtenä päivänä. Vinkiksi lapsiperheille, että sieltä löytyy tosi kiva Tropikariet, jossa saa ihailla sademetsän ja merten asukkaita. Osa mm. apinoista ja lepakoista kulkevat vapaana ja aiheuttavat jännitystä elämään. Haiallas kiinnosti erityisesti meidän nuorta miestä, mutta altaat, joihin sai laittaa käden silitelläkseen kaloja ja meritähtiä, olivat aivan liian pelottavia. Samoin sademetsä, joka jouduttiin samasta syystä skippaamaan tällä kertaa ;D

Höganäsistä löytyy lisäksi viehättävä Saluhall sekä paljon ravintoloita ym., jos joskus eksytte noille huudeille.

Pari päivää oltiin lopuksi vielä Tukholmassa. Mulle iskee tuolla Ruotsissa aina ihme piheys enkä raaski ostaa mitään. Ihan hyvä niin, koska en oikeasti edes tarvitse mitään. Ei siis mainittavaa ostoksista tai sen semmoisesta. Kamera ja kaikki mahdolliset objektiivit olivat mukana, mutta en kaivanut niitä kertaakaan esiin (kuvat otettu puhelimella). Täydellinen loma siis! =D Nyt takaisin töihin.

SHARE:

3 kommenttia

  1. Noin sitä lomaa pitääkin viettää, ilman turhia kuvailemisia. Vaan hyviä otoksia sait puhelimellakin, kivan näköistä seutua. Ja kiva tuo ruukkupuoti.

    VastaaPoista
  2. Onpas kaunis paikka. En ole tuollaisesta paikasta ennen kuulllutkaan. Ihania maisemia! Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  3. Hui miten spooky toi "nukenpääkattokruunu!:)
    Mutta aivan ihana paikka!
    Terkut!

    VastaaPoista