keskiviikkona, huhtikuuta 13, 2016

Lähde mukaan Puutarharisteilylle / ARVONTA!

Hiiohoi, sunnuntaina 24.4. laiva on lastattu puutarhureilla! Lähde mukaan sinäkin. Jos vielä emmit, kannattaa ainakin osallistua arvontaan, jossa voit voittaa liput kahdelle hengelle. Luvassa on tiukkaa faktaa puutarhasta, hauskanpitoa, herkullista ruokaa ja ennenkaikkea hyvää seuraa. Mukana puutarhabloggaajina (köhöm…) Pikkutalon Sanna ja allekirjoittanut. Juu-u ;) Edellisten kesien perusteella puutarhabloggaajan tittelini lähinnä hymyilyttää (lue: naurattaa ääneen ainakin eräitä bloggaajakollegoitani) ja nolottaa itseäni, sillä kauhean vahvasti ei ole sillä saralla mennyt. Aiheena puutarha kuitenkin on lähellä sydäntäni ja kun risteilyllä sillä nimikkeellä kerran esiinnytään niin esiinnytään sitten kunnolla - toivottavasti! Hiukan jo jänskättää mitä tuleman pitää... =) Koko risteilyohjelman näet TÄÄLTÄ.
Kyseessä on siis Piknik-päiväristeily Turusta ja lippupakettiin kuuluu hyvän ohjelman lisäksi ruuat juomineen. Hopi hopi, nyt siis osallistumaan. Arvonta alkaa nyt ja siihen voi osallistua myös Facebookin puolella kommentoimalla. Osallistumisaikaa on sunnuntaihin 17.4. klo 21 saakka ja voittajaan otan yhteyttä heti arvonnan jälkeen, jotta saadaan tietoja eteenpäin. Anonyymi osallistuja, muistahan laittaa kommenttiin sähköpostiosoitteesi, kitoooos.

Liput risteilylle tarjoaa Viherlassila. Arvonta on käynnissä myös PIKKUTALOSSA, joten osallistumalla siellä tuplaat voittomahdollisuutesi. Onnea onnea!
SHARE:

21 kommenttia

  1. Raksu, ihanaa kun sääkin...kun määkin...kun toivottavasti kaikki muutkin... Tulkaa mukaan, puhutaan puutarhaa porukalla! Supermagee risteily tulossa, ihanaa kun saadaan toisiltamme ideoita ja vinkkejä!

    VastaaPoista
  2. Mukana! Parvekepuutarha kaipaa ideoita :)

    VastaaPoista
  3. Mukanamukanamukana!
    Oijoi, olisipa arpaonnea :)

    VastaaPoista
  4. Mukana ehdottomasti. Tää risteily ois niin kiva kokemus. paperitypy ät hotmail.com

    VastaaPoista
  5. Arvonnassa mukana:-)
    m.mattila@nic.fi

    VastaaPoista
  6. Todellakin mukana arvonnassa 😊

    VastaaPoista
  7. No kyä määki sit, ku muutki :). Mukana arvonnassa siis ja toivottavasti myös risteilyllä..

    VastaaPoista
  8. Mukana, olis just sopivasti kerrankin vapaa viikonloppu.

    VastaaPoista
  9. Mukana! Puutarhajutut on ihania! Ja just eilen mietin, että ois kiva päästä laivalle. 😊

    VastaaPoista
  10. Arvonnassa mukana,t.paivi.englund@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Ihanaa että tällaisia teemaristeilyjäkin tehdään!
    Osallistun arvontaan!

    VastaaPoista
  12. Onpas mukava arvonta ja kiva kun tuollaisia risteilyjä tehdään. En valitettavasti osallistu tällä kertaa, kun tiedän etten voisi osallistua. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  13. Tää olisi niin miun juttu,haluan! T: Katri

    VastaaPoista
  14. "Puutarhahörhö" ilmoittautuu mukaan arvontaan, risteily kelpaisi kyllä! Outsa123@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Mukana, vai aika taisi jo mennä =).
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Mukana, vai aika taisi jo mennä =).
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista