maanantaina, huhtikuuta 11, 2016

Mansen blogikirppis oli menestys!

Voi elämä, kun ei tänne blogin puolelle taas meinaa ehtiä millään. Ihan mattimyöhäisenä pakko vielä hehkuttaa toissaviikonloppuista Mansen Blogikirppistä. Kävijöitä oli kirppiksellä reilusti päälle tuhat henkeä ja pitkä jono kiemurteli pitkin Finlaysonia, kun ihmiset tulivat sankoin joukoin kirppistelemään. Itse ajattelin, että tohtiiko sitä näitä vanhoja romujaan kaupitella, mutta niin vaan pöytä tyhjeni yhdessä hujauksessa ja rekillinen vaatetta kaupan päälle! Kotiinviemisiksi ei ollut kuin pieni keräilyerä tavaraa, joka ei löytänyt uutta kotia. Vielä... Sillä Mansen Blogikirppis vol. 3 on tulossa syksyllä ja toivottavasti minut huolitaan myös silloin myyskentelemään minulle tarpeettomia, jollekin muulle iloa tuottavia, tavaroita. Kiitos teille kaikille, jotka kävitte!

Itse en ehtinyt kameraa kaivamaan laukusta, sillä kaikki aikani meni pöydän kuntoon laittamisessa ja varsinaisena kirppispäivänä myymisessä, joten muutamalla lainakuvalla mennään.

Deko 133 -blogin emäntä ikuisti pöytäryhmämme (minä, Call It Home ja Rautatieläistalo) juuri ennen kuin ovet avattiin ja väki päästettiin sisälle. Vielä ehtii makailemaan lattialla ja hinnoittelemaan tuotteita. Samaan aikaan ulkopuolella...

Lyde Talosta Koti -blogista otti nuo kuvat.  Kiva jono...  Joo, ja kivoja tuotteita ja hienoja kortteja :)

Parhaiten kirppistunnelmiin pääsee katsomalla videokoosteen sunnuntailta.


Videon musiikista vastaa Pena, jonka live-esiintymisestä saimme nauttia lauantain etkoilla. Jos tykkäsitte videon biisistä, käykääpäs kuuntelemassa lisää TÄÄLTÄ.

Valitettavasti en itse ehtinyt etkoilemaan lauantaina kuin vasta illasta. Päivän aikana muut olivat järjestelleet tilan, roudailleet pöytiä ties mistä ja kokanneet Arto Rastaan johdolla ihania pöperöitä. Sen verran hyvä ajoitus kuitenkin oli, että ehdin sentään paikalle sopivasti ruoka-aikaan ja hyvää oli. Enpä olisi uskonut, että pitaleipiä voi tehdä myös grillissä... :)

Muiden mukana olleiden bloggaajien blogeista löydät enemmän tunnelmia kirppikseltä ja sen etkoilta. Kiitos erityisesti kirpparin puuhanaiselle, Retromodernin Suville. Syksyä ja seuraavaa Mansen blogikirppistä odotellessa =)

Call it Home
Dioriina
Keskipiste
Koti 7
Musta ovi
Optimismia ja Energiaa
Pieni talo Helsingissä
Pilviraitti
Rautatieläistalo
Reelinki
Retromoderni
Sally's
Sateenkaaria ja serpentiiniä
Sisustus Coco
Sula mahdollisuus
Talosta koti
Vaaleanpunaisessa hirsitalossa
Vai-heis-sa
Visuaalisesti vaativa
Zubi's corner
SHARE:

4 kommenttia