maanantaina, elokuuta 07, 2017

Konglomeraatti

En olekaan ehtinyt täällä blogin puolella esittelemään olohuoneen pientä muutosta, jonka toteutin yhtenä heinäkuun iltana/yönä. Sain lapset kerrankin ajoissa nukkumaan ja tartuin saman tien maalipurkkiin, sutiin ja telaan. Sävyksi olin valinnut muutamasta vaihtoehdosta Tikkurilan Konglomeraatti S484 -sävyn. Sen verran kummallinen oli värin nimi, että se piti ihan googlettaa ja wikipedia tiesi kertoa, että konglomeraatti on kivettynyttä soraa, jossa sorakivet ovat kittaantuneet toisiinsa vedestä kiteytyneen kvartsin avulla. Joo-o, mitähän tästäkin tulee, mietin, kun aloin sutimisen, mutta aamun valjetessa, seinä näyttikin super hyvältä. Sävy on täydellinen kumppani Morrisin kukkatapetille, jolle olen henkisesti antanut jo moneen kertaan lähtöpassit. Ruskean seinän myötä tapetti sai taas jatkoaikaa.




Jännästi tuo tapetin sävy elää valon mukaan. Kalpeassa valossa se näyttää harmaan ruskealta ja kun aurinko paistaa, se oikein hohtaa ruskean ja kullan sävyjä. Ihana!



Vanhat hyllyt ovat asemapäällikön isovanhempien peruja. Ne ovat kulkeneet matkassamme yli kymmenen vuotta ja toimittaneet viimeiset noin seitsemän vuotta vaatehyllyjeni virkaa. Tänä kesänä kun "vaatehuoneeni" eli yläkerran iso puoli tyhjennettiin ja rempattiin, jäivät hyllyt seisomaan tyhjänä vintille. Ja kas, kuinka hyvin ne sopivatkaan uuteen olohuoneeseemme. Jotenkin olohuoneessa on nyt muutenkin tosi toimiva järjestys ja kiva tunnelma :)



Tunnelmallista viikon alkua!
SHARE:

14 kommenttia

  1. Kaunis väri ja sopii hyvin tuon tapetin kaveriksi. Välillä nuo väriennimet ovat kyllä erikoisia, täällä värilastuja on viikonloppuna testailtu seinille. :)

    VastaaPoista
  2. Sopii kyllä tapetin pariksi vielä aiempaa paremmin. Tosi sopiva sävy kaikkeen muuhunkin olkkarissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Edellinen vihreä väri herätti kyllä paljon kiinnostusta ja ihastusta, mutta tämä tosiaan sopii paljon paremmin kaikkeen :)

      Poista
  3. Erittäin hyvä värivalinta! Olohuone näyttää niin kotoisalta ja kauniilta❤ Meillä olohuone on aika riisutun näköinen kun kukkaset ja matot on siirretty väliaikaisesti pois lattialta liikkumaan ryhtyneen pikkuneidin tieltä. Olkkaria koristaa nyt monet lelut ja kävelytuoli, jolla neiti kruisailee niin vauhdikkaasti että seinät ja listat on kohta ihan kolhuilla:) Kesällä voikin olla ilman mattoja, mutta kohta lattiat on taas niin kylmät että matot takas ja äkkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Ah, meillä on juuri hetki sitten päästy eroon tuosta riisutusta vaiheesta ;) Nyt on ihanaa, kun kukat voivat olla lattialla ilman että joku pieni hortonomi kaivelee niistä multia ja olohuoneen pöydälle ja hyllyille voi jättää huoletta tavaroita. Tsemppiä - kyllä se siitä kohta helpottaa :D

      Poista
  4. Upea värivalinta, ihan nappi tuon tapetin kanssa. Muutenkin teidän olohuone näyttää siltä, että se oikein kutsuu rentoutumaan <3 Ihana kokonaisuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos <3 Olen itsekin tosi tyytyväinen nyt kaikkeen. Ihan ihmeellistä, kun mikään ei häiritse... ;D

      Poista
  5. Tosi hyvä sävy! Muutenkin niin kaunista taas. :)

    VastaaPoista
  6. Upea väri! Tosi kutsuvalta näyttää teidän olohuone <3

    VastaaPoista
  7. Näyttää tosi kauniilta, niin maalin sävy kuin koko huone!

    VastaaPoista