perjantaina, toukokuuta 27, 2016

Sisällä vaihteeksi

Sateinen päivä innosti laittamaan sisätilojen hyrskynmyrskyä vähän siistimmäksi. Hetken siisteys (ei ulotu vielä keittiöön ;D) piti ikuistaa kuviksi. Mikään ei erityisemmin ole sisällä muuttunut. Paitsi juu, olohuoneeseen tuli jokin aika sitten uusi matto. Se on solmittu nahasta ja juutista ja sopii minusta älyttömän hyvin Sinnerlig-soffan juuttipunoksen kanssa yhteen. Matto on Svaneforsin mallistoa.






Esikoinen päätti taannoin leikkiä taiteilijaa ja piirsi mummosohvan selkämyksen tussilla viivoja täyteen. ARGH! Eiväthän piirrokset sieltä juuri mihinkään näy ja yleensä tuo sohva on seinää vasten, mutta silti! Kävipä sitten niin, että sattumien kautta erään ihanan lukijani kanssa tuli tuosta sohvasta ja niihin kuuluvista nojatuoleista puhetta. Hän oli juuri uudelleenverhoilemassa samanlaista sohvaa ja lähetti minulle hyvää hyvyyttään siitä irroitetun taustakankaan - ison palan samaa kangasta siis. Nyt minulla on materiaalia, jos joskus vaan saan aikaiseksi verhoiluttaa sohvan taustan uudelleen. Ihan huippujuttu! Kiitos ja terkut vielä Pialle sinne Ouluun <3 Jos joskus päätän sohvakaluston nojatuoleista luopua, ne ovat sinulle varattu ;)




Mukavaa & toivottavasti aurinkoista viikonloppua kaikille!
SHARE:

12 kommenttia

  1. On niin kaunista - muutan sinne:)
    Terkkuhalit!
    T, Kati /Call It Home

    VastaaPoista
  2. Mulle tuli taas, niinkuin aina täällä sun blogissa sellainen "eih, mä en kestä"-olo. Teillä on niin ihanaa ja sun kuvat on niin upeita ja ja... <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikäkö TEILLÄ on ihanaa ja MÄ en kestä!!! ;D

      Poista
  3. Ihan mielettömän ihana tunnelma 😍 Taidan muuttaa teille, jos ei haittaa 😜😜

    VastaaPoista
  4. Kaunista ja viihtyisää. Ja nuo kielot ovat niin kauniita. Aurinkoista viikonloppua myös sinulle!

    VastaaPoista
  5. Mää tuun kans teille! Kesäpilleet teillä.

    VastaaPoista
  6. No siis vau, huokailen taaaaas! Meillä tää uus laajennuspuoli ottaa tosiaan oman aikansa, ennen kuin tänne saa sen kotoisen tunnelman, joka teillä suorastaan huokuu näissä kuvissa <3 No onneks pikkuneiti veti kynällä uuden uunin kylkeen omat puumerkkinsä, niin edes vähän on tuota elämisen makua täälläkin :D

    VastaaPoista
  7. On teillä kyllä niin kaunis koti. Saankohan joskus meidänkin kodin yhtä viimeistellyn näköiseksi...

    VastaaPoista
  8. Yhdyn edellisten kehujen sarjaan. Tykkään sun tyylistä tosi paljon. :)

    VastaaPoista

  9. Tarvitsetko yritysten laina? Yrityksemme nimi on zion rahoituspalveluja rajoitettu, annamme lainaa kiinnostuneille asiakkaalle, jotka etsivät lainojen parantaa yritysten, voimme auttaa lainan jopa $ 15 miljoonaa dollaria. Voimme auttaa lainaamalla rahaa, käynnistää yrityksen tai laajentaa nykyistä liiketoimintaa, tarjoamme myös henkilökohtaisia lainoja, auto lainat, yritysten lainoja, asuntolainojen, maatalous- lainat, tai lainaa jostain syystä jne Jos tarvitset laina tänään yhteyttä. Voimme lainata jopa 15 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria. Lähetä meille soveltaa: zionloanfirm.ltd@gmail.com

    VastaaPoista